alkuun

Timo Lehtimäki: Työyhteisö, tietoturva ja tuotekehitys – 3 oppia koronasta

”Koronapandemia on pakottanut meidät kaikki miettimään työyhteisön ja tietoturvan merkitystä. Kun maailma on muuttunut, tuotekehityksen on pysyttävä uuden normaalin vauhdissa. Koronan toisen aallon uhatessa on tärkeää hyödyntää kevään oppeja”, Erillisverkkojen toimitusjohtaja Timo Lehtimäki pohtii.
kansalaisturvallisuus kyberturvallisuus poikkeustila

”Häiriötila on tavallaan aina Erillisverkkojen asiakas, sillä erityistehtävämme korostuu poikkeusoloissa. Koronaviruksella ei ollut vaikutusta Erillisverkkojen tarjoamiin palveluihin tai niiden saatavuuteen, vaikka mekin jouduimme organisaationa sopeutumaan uuteen tilanteeseen”, toimitusjohtaja Timo Lehtimäki sanoo.

Koronapandemian alusta viime keväältä on kuitenkin paljon opittavaa, sillä maailmanlaajuinen äkkijarrutus oli aivan poikkeuksellinen ajanjakso.

Erillisverkot huolehtii turvallisuuskriittisten toimijoiden tietoliikenteestä kaikkina aikoina, niin tavallisessa arjessa kuin poikkeusoloissakin. Esimerkiksi viranomaisverkko Virven kautta kulkee kaikkina päivinä noin seitsemän miljoonaa viestiä, ja niin tapahtui myös koronapandemian aikana.

”Poikkeusoloissa korostuu yhteiskunnan vakaa ydin, kuten keskeisten organisaatioiden toimintakyky ja niiden välinen viestintä. Sen pitää toimia kaikkina aikoina yhtä turvallisesti kuin aina muulloinkin. Turvallisuusviranomaisten viestintä ja yhteistyö sujuivat hyvin koronakeväänä”, Lehtimäki tiivistää.

Timo Lehtimäki.
”Turvaluokittelu, jota tavallisesti toteutetaan pilkuntarkasti, saattoi siinä kohtaa jäädä vähemmälle huomiolle”, arvioi Timo Lehtimäki etätöihin siirtymisen vaikutuksia.

Työyhteisön merkitys kirkastui

Myös Erillisverkkojen työntekijät venyivät poikkeusolojen vaatimalla tavalla, kun etätöihin siirryttiin valtionhallinnon ohjeistuksen mukaisesti. Monien työtavat ja -paikat muuttuivat.

”Meillä on paljon työtehtäviä, joita ei voi tehdä etänä. Tämä vaati uudelleenorganisoitumista ja erityisjärjestelyjä, jotta kenenkään sairastuminen ei aiheuttaisi katkoja missään kohdassa. Kaikkien terveys ja hyvinvointi ovat meille ykkösprioriteetti. Erillisverkkojen henkilöstö suoriutui tehtävistään hienosti myös poikkeusoloissa.”

Moni havahtui etätyökokemusten kautta huomaamaan työyhteisön merkityksen. Kasvokkain tapaaminen ja pienet työyhteisön arkiset rutiinit ovat tärkeitä henkisen hyvinvoinnin tekijöitä.

En menisi kultaamaan kaikkia etätyökokemuksia – työyhteisö on selvästi tarpeellinen meille kaikille jaksamisen kannalta.

”En menisi kultaamaan kaikkia etätyökokemuksia – työyhteisö on selvästi tarpeellinen meille kaikille jaksamisen kannalta. Etätöissä voi olla vaikeuksia myös rytmittää työtä ja vapaa-aikaa, mikä sekin on tärkeää”, Lehtimäki muistuttaa.

Kesän jälkeen monet palaavat etätöistä työpaikalle, mutta viime viikkojen ja päivien huolestuttavat koronauutiset saavat toimitusjohtajan mietteliääksi.

”Nyt seuraamme tilannetta herkästi. Voimme purkaa etätyökäytäntöjä etenkin niissä työtehtävissä, joihin lähityö sopii parhaiten ja joissa paikan päällä tehtävä tiimityö on tärkeää. Pidämme kuitenkin koko ajan yllä muutosvalmiutta: voimme palata tarvittaessa nopeasti etätyökäytäntöihin, jos tilanne niin vaatii. Eräänlainen hybridimalli on juuri nyt viisain toimintatapa”, Lehtimäki sanoo.

Turvallisuus ei saa unohtua etätöissäkään

Koronan vuoksi työnteko on siirtynyt ennennäkemättömän nopeasti ja laajasti etäyhteyksien päähän kaikilla niillä toimialoilla, joilla se on ollut mahdollista.

”Suomalainen työelämä on osoittanut laajasti jopa yllättävää ketteryyttä ja sopeutumiskykyä, jotka ovat tulleet näin testatuiksi tosielämän happotestissä. Voi silti miettiä, tuliko kaikissa nopeissa käänteissä tarpeeksi mietityksi tietoturvaa, joka on olennainen osa viestintää”, Lehtimäki pohtii.

Yhtäkkinen siirtymä etätyöhön aiheutti monin paikoin teknisiä haasteita. Kun palaverityökalut oli löydetty ja toiminta organisoitu, uusi normaali tuntui löytyneen. Silloin saatettiin myös hetkellisesti unohtaa, että työtehtävien siirto kotioloihin ei ole tietoturvan kannalta ongelmatonta.

”Oli yllättävää havaita, että turvanäkökulma tuntui unohtuvan monilla työpaikoilla. Ikään kuin riittäisi, että kuva näkyy ja ääni kuuluu.

Etätöissä on erityisen tärkeää noudattaa viranomaisten ja työnantajan turvallisuusohjeita. Turvalliset videoneuvotteluratkaisut, ajantasaiset ohjelmistopäivitykset ja vahvat salasanat ovat olennaisia tietoturvan kannalta.

lehtimäki_blogi_korona
”Oli yllättävää havaita, että turvanäkökulma tuntui unohtuvan monilla työpaikoilla. Ikään kuin riittäisi, että kuva näkyy ja ääni kuuluu”, sanoo Timo Lehtimäki etätöihin siirtymisestä.

Kyberturva voi heikentyä poikkeusoloissa

Lehtimäki muistuttaa, että digitaalista itsenäisyyttämme testataan ennen kaikkea häiriö- ja poikkeusoloissa. Kriittisen tiedon säilöntään ja välittämiseen käytettävien palveluiden on oltava ehdottoman turvallisia kaikissa oloissa.

”Nyt on hyvä hetki pohtia, tarvitaanko esimerkiksi kansallisia pilvipalveluita tai joitakin muita uusia turvajärjestelyjä tulevia häiriötilanteita varten. Pandemia ei suinkaan ole ohi, ja maailmalta löytyy aina tahoja, jotka ovat valmiita käyttämään pientäkin häiriötilaa hyväkseen.”

Kyberturvallisuus voi heikentyä monin tavoin, ja korona-aikana erilaisten hyökkäysten on todettu lisääntyneen. Ne voivat kohdistua sekä valtiollisiin toimijoihin että tavallisiin kansalaisiin.

”Nyt kannattaakin pysähtyä miettimään, onko meillä kaikilla riittävän turvalliset työkalut käytössämme. Tarvittaessa pitää parantaa turvallisuustasoa esimerkiksi käyttämällä sähköpostien salausta arkaluontoisia tietoja lähetettäessä”, Lehtimäki sanoo.

Koronakriisi pakottaa luomaan uutta

Syksyn alkaessa ja koronan mahdollista toista aaltoa kohti mentäessä on tärkeää miettiä, miten kevään oppeja voisi hyödyntää tulevaan varauduttaessa.

”Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Koronapandemia saattaa kaikessa kauheudessaan saada tuotekehityksessä aikaan jotain merkittävää.  Näin iso globaali mullistus pakottaa miettimään, ovatko tietoturvaan liittyvät palvelumme kaikessa ajan tasalla. Tietoturvan ja tuotekehityksen on pysyttävä uuden normaalin vauhdissa”, Lehtimäki sanoo.

Suomi on pieni markkina, mutta tarpeet ovat globaaleja.

Erillisverkkojen ja koko Suomen turvallisuuskriittisen viestinnän lähiaikojen suurin hanke, laajakaistaisen viranomaisverkko Virven pystyttäminen, etenee suunnitelmien mukaisesti. Ensimmäisen vaiheen kilpailutus saatiin maalin, ja keväällä 2020 solmittujen sopimusten mukaisesti 4G- ja 5G-radioverkon toimittaa Elisa ja keskeisimmät tietojärjestelmät Ericsson.

Virve 2.0:n olennaisen osan muodostavat erilaisten kumppaneiden tuottamat palvelut. Lehtimäki haastaakin palvelunkehittäjiä miettimään nyt entistä avoimemmin, mitä uuden sukupolven turvallisuuspalvelut ovat. Erillisverkot toimii kapellimestarina, mutta etsii samalla muita toimijoita mukaan orkesteriin.

”Nyt elämme innovaatiokehityksessä todella mielenkiintoista aikaa. Syntyykö koronan aiheuttamasta häiriötilasta jotain aivan uutta? Suomi on pieni markkina, mutta tarpeet ovat globaaleja. Tekoäly, rikastettu todellisuus ja kaikki muu uusin teknologia ovat osa kehitystä. Erillisverkot voi tarjota turvallisuusviestinnän palveluille ekosysteemin, jonka avulla autetaan turvaamaan laajasti kansalaisten arkea.”

Lisää aiheesta:

Prikaatikenraali Mikko Heiskanen: ”Koronapelkoa käytetään aseena kyberhyökkäyksissä”

Suomen turvallisuuden takuumiehinä

Virve, tietoturva, turvallisuuskriittiset palvelut, viranomaisyhteistyö. Pysy ajan tasalla ja tilaa uutiskirjeemme tästä

Tilaa uutiskirje