Koronaviruksen vuoksi valmiuksia on nostettu monella taholla. Tilanne voi muuttua nopeasti. Terveydenhuollon ja varautumisesta huolehtivien viranomaisten väliseen tiiviiseen yhteydenpitoon ei saa tulla katkoksia.
Älypuhelin on yhä useammin käytössä myös turvallisuuskriittisissä tehtävissä. Mutta millaisia uhkia ja mahdollisuuksia mobiililaitteiden käyttö tuo turvallisuustoimijoille?
Viranomaisverkko Virve osoitti toimivuutensa ja välttämättömyytensä Kuopion kouluhyökkäyksen aikana. Toimintakyky ja kapasiteetti riittivät, vaikka verkon käyttö moninkertaistui hetkessä.
Tekoälyn hyödyntäminen nopeuttaa päätöksentekoa ja parantaa tilannekuvan saamista. Viranomaisten tekoälysovellukset kehittyvät käsi kädessä kaupallisten innovaatioiden kanssa.
Kamerat ja erilaiset sensorit tuovat viranomaisten käyttöön arvokasta kuvaa ja mittausdataa. Laitteita ja tietoa hankittaessa pitää kuitenkin miettiä, miten niistä on todellista hyötyä.
Poliisi käyttää jatkuvasti droneja työssään esimerkiksi piiritystilanteissa ja mielenosoitusten valvonnassa. Dronejen yleistyminen luo kuitenkin myös uusia uhkia.
Kuopion erityisvastuualue on Suomessa ensimmäinen sosiaali- ja terveysalan toimija, joka hyödyntää Krivat-palvelua. Palvelun yhdessä hankkineen viiden sairaanhoitopiirin kokemukset ovat pelkästään myönteisiä.