alkuun

Suomi vahvoilla avaruusteknologiassa

Suomen tavoitteena on olla vuonna 2025 maailman houkuttelevin ja ketterin ympäristö avaruusliiketoiminnalle. Siitä hyötyisivät myös turvallisuuskriittiset toimijat.
5G avaruustutkimus satelliitit

”Suomesta on tullut viime vuosina yhä enemmän avaruusmaa. Taivaalle on laukaistu jo monia suomalaisia nanosatelliitteja, joiden avulla on kuvannettu esimerkiksi ympäristöä tai ilmakehää”, kertoo VTT:n avaruusteknologiatutkimusta koordinoiva Co-Creation Manager Marko Höyhtyä.

Suomi päivitti vuonna 2018 avaruusstrategiaansa entistä kunnianhimoisemmaksi: tavoitteena on olla vuonna 2025 maailman houkuttelevin ympäristö avaruusliiketoiminnalle. Tämän saavuttamiseksi on jo aloitettukin monia toimenpiteitä, esimerkiksi Business Finlandin New Space Economy -ohjelma sekä laki avaruustoiminnasta.

Suomessa on vuosikymmenien aikana kertynyt paljon avaruusosaamista. VTT:llä työskentelee avaruusasioiden parissa noin sata henkilöä, ja Suomessa on jo monta alan yritystä. Maan sisäisessä yhteistyöverkostossa on siis satoja asiantuntijoita. Ala on hyvin globaali: avaruusasiantuntijat verkostoituvat aina myös kansainvälisesti.

”Suomalainen Reaktor Space Lab laukaisee tänä vuonna yhteistyökumppaniensa kanssa W-Cube-tietoliikennesatelliitin, jonka avulla mitataan uusia korkeammalla taajuusalueilla olevia kanavia”, kertoo VTT:n Höyhtyä.

W-Cube-nanosatelliitti on niin pieni, että mahtuu syliin.
W-Cube-nanosatelliitti on pieni, mutta siihen on pakattu merkittävää tutkimusvälineistöä.

VTT toimittaa W-Cube-satelliittiin kaksitaajuisen majakkalähettimen. Satelliitti tutkii tulevaisuuden skenaarioita: miten eri taajuusalueet soveltuvat satelliittitietoliikenteelle. Tutkimustulosten avulla selviää, miten varsinaisten tietoliikennepalveluiden rakentaminen olisi mahdollista tulevina vuosina.

Erillisverkot seuraa tarkasti tilannetta

Suomen Erillisverkot on kiinnostunut satelliittien tarjoamista ratkaisuista ja tilasi VTT:ltä selvityksen satelliittien käytöstä turvallisuuskriittisten toimijoiden kannalta.

”Vielä ei ole päätöksiä, miten hyödynnämme satelliittiratkaisuja esimerkiksi Virven uudistamisessa. Olemme vasta selvittelyvaiheessa ja asiaa on selviteltävä esimerkiksi kyberturvallisuuden näkökulmasta”, kertoo yksikönpäällikkö Antti Kauppinen Erillisverkoista.

VTT teki raportin Erillisverkoille

  • VTT selvitti satelliittiratkaisujen hyödyntämistä toimintokriittisissä palveluissa.
  • Satelliittiratkaisut ja maanpäällinen mobiiliviestintä ovat nykyään osa 3GPP-yhteistyöjärjestön standardisoimia teknologioita.
  • Satelliittiratkaisut kehittyvät tulevaisuudessa nopeasti, siksi kehitystä on seurattava tarkasti.
  • Satelliitti–5G-ratkaisuja voi mahdollisesti hyödyntää Virve 2.0:n kehittämisessä.
  • Viranomaiset eivät voi yksin toteuttaa 5G-satelliittiratkaisuja mutta ovat kiinnostuneita yhteistyökonstellaatioista, jos ne vastaavat kriittisiin vaatimuksiin.
  • Lue koko raportti

Lisätietoja
Yksikönpäällikkö Antti Kauppinen, Erillisverkot
antti.kauppinen@erillisverkot.fi
P. 040 866 8582

Lue myös: Satelliitit ja 5G – kolme kovaa etua