Millainen on painajaismaisen vastuuton organisaatio nykypäivänä? Banaaninkuorien lajittelu ja valojen sammutus ovat vastuullisuudessa jo itsestäänselvyyksiä, sivulauseen sivulauseita. Kunnianhimoinen perustehtävän kehittäminen sen sijaan ei ole.
Valtionyhtiöihin liittyy perinteisesti tehottomuuden mielikuva. Niiden toimintaa kun ei ohjaa euro, vaan erityistehtävä. Silti valtio-omisteisia Erillisverkkoja luotsaava Timo Lehtimäki ajattelee, että överi tavoite on paras tavoite. Miksi ihmeessä?
Ylpeästi yhteistyössä -juttusarjan ensimmäisessä osassa esittelemme asiakkuuspäällikkö Pekka Tynkkysen ja hänen asiakkaansa Fingridin. Miten Erillisverkot ja Fingrid paransivat sähköverkon iskunkestävyyttä ja hoitivat massiivisen hankkeen keskellä korona-aikaa? Miten sähköverkon monet toimijat saatiin mukaan parantamaan Suomen huoltovarmuutta?
Erillisverkkojen Turvallisuuskriittisen teknologian trendit -katsauksessa selviää, miksi viranomaisten siirtyminen 5G:n aikakauteen kestää. Viranomaisten viestintä- ja tiedonhakutarpeet eivät perusperiaatteiltaan poikkea kuluttajakäytöstä, mutta turvallisuuskriittinen toimintaympäristö asettaa teknologialle erityisvaatimuksia. Tuore 5G-teknologiaan keskittyvä katsaus esittelee myös 5G-teknologian tarjoamia mahdollisuuksia Virve 2 -palveluille.
Kuvittele poliisi, pelastaja tai muu viranomainen liittymä- ja puhelinkaupoille. Millaisia kriteereitä hän listaisi myyjälle? Viranomaisviestintä on siirtymässä laajakaistaiseen aikaan, mikä mahdollistaa entistä tehokkaamman toiminnan ja yhteistyön esimerkiksi onnettomuustilanteessa – ja silloin tavanomaiset työkalut eivät riitä.
Viranomaisverkko Virve yhdisti viranomaiset ja tapahtumajärjestäjän toisiinsa triathlonin suurtapahtumassa Lahdessa. Tapahtuman turvallisuuteen liittyvä viestintä ja yhteistyö hoidettiin usealla sadalla Virve-päätelaitteella.
Hätätilanteet, kriisit ja rikollisuus eivät tunne rajoja. Siksi on tärkeää, että viestintä eri maiden turvallisuusviranomaisten välillä toimii tehokkaasti ja saumattomasti. Rajat ylittävän viestinnän ja liikkuvuuden mahdollistaa pian viranomaisten yhteinen, laajakaistainen BroadNet. Se tarjoaa yhteen toimivat, turvalliset ja luotettavat viestintäpalvelut kaikille Euroopan turvallisuustoimijoille.
Suomen johtaviin Venäjä-asiantuntijoihin kuuluva Hanna Smith listaa olennaisimmat tämänhetkiset turvallisuusuhkat, joihin vaikuttavat ennen kaikkea Venäjän sota Ukrainassa ja Suomen tuore Nato-jäsenyys. Smithin mukaan olemme juuri nyt välitilassa, jossa ei parane jähmettyä.
Tekoälyn kyky käsitellä ja analysoida tietomassoja on valtava ihmiseen verrattuna. Samaan aikaan tekoäly toimii vain niin hyvin kuin se on opetettu. Ennen kuin tekoäly toden teolla yleistyy turvallisuuskriittisissä organisaatioissa, ratkaistavana on runsaasti muun muassa eettisiä ja lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä – sekä ennen kaikkea osaajapula.
Laajakaistaiset Virve 2 -palvelut päivittävät viranomaisten ja muiden turvallisuustoimijoiden viestinnän pian uudelle vuosituhannelle. Palveluita testataan parhaillaan, ja käyttöönotto on alkamassa yhteistyössä – nyt uudessa, asiakkaiden siirtymää tukevassa aikataulussa.
Ukrainan sota on ollut äärimmäinen koulu myös viranomaisviestinnän näkökulmasta. Mitä Suomi voi siitä oppia? Erillisverkkojen toimitusjohtaja Timo Lehtimäki nostaa esille kolme asiaa.
Viranomaisten yhteydenpidossa käyttämä Virve-palvelu uudistuu vaiheittain 2020-luvulla. Missä siirtymässä mennään juuri nyt? Entä mitä uutta Virve 2 tuo viranomaisten väliseen yhteistoimintaan? Erillisverkkojen toimitusjohtaja Timo Lehtimäen vieraana on aiheesta keskustelemassa Virve-palveluista vastaava liiketoimintajohtaja Jarmo Vinkvist.