Erillisverkoissa edistetään työntekijöiden mielenterveyttä niin arkikäytännöissä kuin strategian tasolla. Työ on saanut tunnustusta: Erillisverkoille on myönnetty Hyvän mielen työpaikka® -merkki. Henkilöstöpäällikkö Susanna Viljaselle paras palaute tehdystä työstä ovat tyytyväiset työntekijät.
Erillisverkkojen uusi strategia on vastaus nopeasti muuttuvaan kansainväliseen turvallisuustilanteeseen, talouden haasteisiin ja teknologian kehitykseen. Yhtiön visiona on olla vaikuttava ja rohkea yhteiskunnan turvaaja.
Erillisverkkojen tuore strategia tähtää kasvuun. Vastuullisen liiketoiminnan, asiakaspohjan ja tunnettuuden kasvu on edellytys myös Erillisverkkojen asiakkaiden – viranomaisten ja turvallisuustoimijoiden – vaikuttavuuden kasvulle.
Päätimme Suomen Erillisverkoissa syksyllä 2019 selvittää, kuinka voisimme parhaiten palvella asiakaskuntaamme tekoälyä hyödyntämällä. Tarkastelussa halusimme ottaa huomioon teknologian suomat mahdollisuudet, Erillisverkkojen strategian ja erityistehtävän sekä turvallisuustoiminnan asettamat vaatimukset. Osana tätä selvitystyötä luotiin Erillisverkkojen ensimmäinen, asiakashaastatteluihin perustuva tekoälystrategia.
Erillisverkot on mahdollistanut viranomaisten saumattoman yhteistyön jo 25 vuotta. Miksi 90-luvun Suomessa nähtiin tarve viranomaisten yhteiselle viestintäverkolle ja sitä hoitavalle yhtiölle? Alkumetreiltä mukana ollut Erillisverkkojen 007 kertoo, millaista oli rakentaa viranomaisverkkoa ensimmäisenä maailmassa.
Erillisverkkojen palvelut varmistavat, että turvallisuustoimijat voivat taata jokaisen ihmisen turvallisuuden ja sujuvan arjen Suomessa. Yhtä tärkeää meille on, että työntekijämme kokevat olevansa arvostettuja ja tasavertaisia, taustastaan riippumatta. Siksi olemme alkaneet perehtyä monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden edistämiseen.
Palveluiden kova kysyntä ja erinomaiset henkilöstö- ja asiakastyytyväisyys olivat Erillisverkkojen vuoden 2023 kohokohtia. Vuosikertomus ja vastuullisuusraportti tarjoavat katsauksen tärkeimpiin tapahtumiin ja tuloksiin.
Erillisverkot vahvistaa rooliaan kriittisten ict-palveluiden tarjoajana viranomais- ja huoltovarmuustoimijoiden kentässä. Asiakkaille ja sidosryhmille uusi brändi näyttäytyy raikkaana visuaalisena ilmeenä, mutta myös voimakkaampana erottautumisena muista valtion ict-toimijoista.