alkuun

Satelliitit tulossa 5G-verkon tueksi

YK:n tavoitteena on maailmanlaajuisesti tasa-arvoinen tietoverkko. Se voi toteutua hyödyntämällä 5G-satelliitteja.
4G 5G Turvallisuusviestintä

YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kantavana periaatteena oleva tasa-arvoinen kohtelu toimii nyt myös tietoverkkojen kehittämisen ajurina. Tavoitteena on, ettei ketään jätetä kehityksessä jälkeen.

”Kun etenemme jo pikkuhiljaa kohti 6G:tä, huomaamme selkeästi, että tiedollinen tasa-arvo on hyvin merkittävää. Maailmassa on vielä lähes neljä miljardia ihmistä, jotka eivät ole millään tavalla internetissä, eli heillä ei ole laajakaistaa tai kännykkää”, kertoo professori Ari Pouttu Oulun yliopistosta.

Oulun yliopisto on mukana Sat5g-hankkeessa, jossa on selvitetty satelliittiyhteyksien hyödyntämistä 5G-verkoissa. Tavoitteena on nopeuttaa 5G:n käyttöönottoa kaikilla maantieteellisillä alueilla sekä samalla luoda uusia ja kasvavia markkinamahdollisuuksia satelliittialan toimijoille.

Yhtenä tärkeänä syynä satelliittien käytön kehittämisessä on tiedollisen tasa-arvon edistäminen maailmassa.

”Esimerkiksi YK:n 17 kestävyystavoitteesta moni vaatii informaatiotasa-arvoa. Se tarkoittaa, että meidän on pystyttävä luomaan verkoille globaali peitto ja silloin satelliitti on aika vahva väline tarjoamaan sitä. Jossain vaiheessa näemme siis näiden kestävyysvaatimusten kautta vielä sellaisenkin maailman, jossa satelliitit ovat tiukastikin mukana”, Pouttu sanoo.

Aluksi valokuidun korvikkeena

Alkuvaiheessa satelliitit eivät toimisi 5G-verkon tukiasemina, vaan ne korvaisivat muita yhteyksiä.

”Ensimmäisessä vaiheessa satelliitti toimisi pikemminkin kuitukaapelin korvikkeena etäisillä seuduilla tai laivoilla, lentokoneissa tai öljynporauslautoilla. Eli ensimmäinen vaihe olisi ikään kuin langaton kuitu, jossa satelliittitietoliikenne tulisi avuksi”, Pouttu sanoo.

”Esimerkiksi Nuorgamiin voisi rakentaa 5G-solun, jossa verkko olisi paikallinen, mutta se kytkeytyisi internetiin satelliitin kautta valokuidun sijasta. Tämäkään vaihe ei ole vielä todellisuutta, vaan siihen menee ainakin viisi vuotta. Satelliittijärjestelmät ovat niin kalliita, etteivät ne vielä yleisty. Tosin esimerkiksi öljynporauslautalla satelliittiyhteys voisi olla käytössä piankin, sillä siellä se olisi vain pieni osa muista kustannuksista”, Pouttu sanoo.

Vasta myöhemmin voi tulla vaihe, jolloin satelliitit toimisivat varsinaisina tukiasemina, eli käyttäjät voisivat saada puhelimilla yhteyden suoraan satelliitteihin.

”Vuoden lopussa päättyvä Sat5G-hanke on ollut vahvasti mukana 5G-standardoinnisssa. 5G-verkon seuraaviin kehittämisvaiheisiin (16 ja 17) tulee ominaisuuksia, joilla voitaisiin ajaa satelliittiverkon kautta tällaista niin sanottua backhaul-liikennettä. Se vaatii, että meillä on satelliittitietoliikennettä välittävät tukiasemat 5G-verkossa. Ne tulevat myöhemmässä vaiheessa”, Pouttu kertoo.

Professori Ari Pouttu. Kuvassa myös tekstiä, jossa kerrotaan Virve-verkon muuttuvan lähivuosina laajakaistaiseksi. Siirtyminen 4G-teknologiaan mahdollistaa myös seuraavien verkkosukupolvien ominaisuuksien hyödyntämisen viranomaistoiminnassa.

Lue lisää: 5G muuttaa turvallisuustoimijoiden viestintää

Lue lisää: 5G-verkon kehityksen kolme vaihetta – kunnes tulee 6G

Lue lisää: Luotettavuus ja lyhyt viive vaikea yhdistelmä