Sairaanhoitaja Marko Kivioja on nähnyt koronakriisin etulinjassa: ”Ennakoiva reagointi on pelastanut henkiä”
Sairaanhoitaja Marko Kivioja kävelee Helsingin Meilahden sairaalan teho- ja tehovalvontaosasto M1:n käytävällä. Tyhjässä tilassa kaikuvat vain hänen askeleensa. Kaikki osaston huoneet ovat pimeinä, eikä mistään kuulu valvontamonitorien vaativia ääniä. Vaikka koronapandemia on syksyn tullen muuttunut maltillisemmaksi, puolet osaston tiloista on edelleen koronavalmiudessa.
Toisin oli vain muutama kuukausi sitten. Pandemian ensimmäiset kevättalven viikot olivat kaikkein pahimmat teho-osaston henkilökunnalle. Tuntemattomasti käyttäytyvän viruksen nopea leviäminen herätti huolta, stressiä, pelkoa ja epävarmuutta.
”Kukaan ei tiennyt, mitä on edessä: onko hoitohenkilökunnan suojavarustus riittävä, riittääkö meille ylipäänsä suojavarusteita, minkälaisia potilasmääriä tehohoitoon päätyy ja riittävätkö resurssit hoitamaan kaikki”, Kivioja tiivistää maaliskuun alun tunnelmat.
Marko Kiviojalla on yli 20 vuoden kokemus tehohoitotyöstä. Hän on ollut uransa aikana monissa tiukoissa paikoissa, mutta koronapandemian etulinjassa työskentelyn raskautta ei hänkään olisi osannut ennakoida.
Tehohoitopaikat alkoivat täyttyä, jatkuvasti muuttuviin tilanteisiin piti sopeutua lennossa ja työvuorot venyivät pitkiksi. Teho-osastolla hoidetaan kaikkein kriittisimmät koronaviruspotilaat – heidät, jotka taistelevat hengestään.
”Minulla pisin aika ilman taukoja täysi suojavarustus päällä oli viisi tuntia. Teho-osastolle oli tullut uusia potilaita, ja olin silloin toimenpideavustajana: teimme useampia intubaatioita eli hengityskoneeseen laittoja, keuhkoputken tähystyksiä, potilaiden vatsalleen kääntöjä – johon tarvitaan lääkäri ja vähintään viisi käsiparia – ja verisuonten kanylointeja sekä perushoidollisia toimenpiteitä. Työ on fyysistä, ja olin päästä varpaisiin aivan hiestä märkä. En pystynyt edes juomaan mitään: suojavarustuksessa juominen on mahdotonta kesken työn”, Kivioja kuvailee.
Tehohoito on ollut alusta asti etupainotteista
Marko Kiviojan mukaan hienoimpia hetkiä ovat olleet ehdottomasti ne, kun lähellä kuolemaa käynyt potilas on parantunut ja päässyt kotiin.
”Koronapotilaiden tehohoitoa ovat leimanneet normaalia pidemmät hoitojaksot: osa potilaista oli keväällä teholla yli kuukauden. Tuntuu hyvältä, kun ajattelen potilaita, joista mietin jossain kohtaa, etteivät he tule ikinä selviämään, ja nyt tiedän, että he voivat hyvin ja jatkavat elämäänsä.”
Kivioja sanoo tienneensä aina, että jonkinlainen pandemia iskee Suomeenkin, mutta minkälainen, koska ja millä voimalla, sitä on ollut mahdoton ennustaa. Viimeksi vastaavia uhkakuvia ovat luoneet H1N1-sikainfluenssa ja sars.
”Edes siinä vaiheessa, kun ensimmäisellä kiinalaisella turistilla todettiin Lapissa tammikuussa covid-19-tartunta, en ajatellut, että virus leviäisi näin hurjaa vauhtia. Maaliskuun puolivälissä ilmaantuivat jo ensimmäiset merkittävät tautiryppäät – jotka jäljitettiin Helsingin Naistenpäivän konserttiin, syntymäpäiväjuhliin ja Itävallan hiihtokeskuksiin – ja potilaita tuli kerralla sairaalaan suuria määriä.”
Keuhkokuvat olivat kaikilla koronapotilailla ruman näköisiä.
Kivioja arvioi, että Suomi on selvinnyt tähän mennessä koronaviruksen aiheuttamista tehokuolemista monia muita Euroopan maita paremmin muun muassa siksi, että potilaiden tehohoito on ollut alusta asti hyvin etupainotteista. Potilasmäärät ovat olleet hallittavissa, sairaudesta tiedettiin jo enemmän ja henkilökunnalla on vankka osaaminen.
”Potilaita siirrettiin vuodeosastolta tarkempaan seurantaan teho-osastolle hyvissä ajoin. Halusimme varmistaa, etteivät potilaat pääse ajautumaan todella huonoon kuntoon jo osastolla. Keuhkokuvat olivat kaikilla koronapotilailla ruman näköisiä. Tehohoitoon potilaat tulivat useimmiten vaikean hengitysvajauksen vuoksi.”
Uusi teho-osasto pystyyn alle kahdessa viikossa
Marko Kivioja kertoo, että hänelle koronakevään suurin ponnistus oli Helsingin Ullanlinnassa sijaitsevan Kirurgisen sairaalan neljännen kerroksen leikkausosaston muuntaminen teho-osastoksi. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS halusi varautua epidemian huippuun, jonka arvioitiin sijoittuvan touko–kesäkuun vaihteeseen.
”Maaliskuun lopussa potilasmäärät ja tehohoitopaikat lähenivät kriittisesti toisiaan. Minua, paria kollegaani ja kolmea lääkäriä Meilahdesta pyydettiin perustamaan uusi koronapotilaiden hoitoon keskittyvä teho-osasto Kirurgiseen sairaalaan. Suunnittelimme ja rakennutimme sen lyhyellä aikataululla, alle kahdessa viikossa.”
Projekti käynnistyi 27. maaliskuuta, ja ensimmäiset potilaat tulivat hoitoon 9. huhtikuuta. Työ tiesi Kiviojalle ympäripyöreitä päiviä, ja hän ehti pitää kolmen viikon aikana yhden vapaapäivän.
”Kirurgisen sairaalan leikkaustoimintaa siirrettiin muualle ja kiireettömiä leikkauksia peruttiin. Siellä tehtiin kuitenkin ensimmäiset päivät vielä rintarauhaskirurgiaa samalla, kun me yritimme suunnitella prosesseja, miten muuttaa leikkausosasto koronapotilaiden hoitoon keskittyväksi teho-osastoksi. Se oli valtava haaste ja aikamoinen paletti pyörittää.”
Huomioitavia asioita oli pitkä lista. Prosessien lisäksi piti tehdä fyysinen teho-osaston rakennustyö. Mietittävää riitti muun muassa siinä, miten koronapotilaat siirretään rakennukseen, kuinka he liikkuvat sairaalan sisällä ja kuinka järjestää niin sairaalan sisäinen elvytys- ja hätätilannetoiminta kuin yhteistyö röntgenin, laboratorion ja vuodeosaston kanssa.
Päänvaivaa suunnittelutiimille aiheutti myös se, ettei samaan tilaan voinut sijoittaa hoidettavaksi koronavarmistettuja potilaita ja koronaepäiltyjä. Myöskään kahta epäilypotilasta ei voitu sijoittaa samaan tilaan ennen testituloksia, jos toisen näyte osoittautuisikin positiiviseksi ja toisen negatiiviseksi.
Hengityskoneita haalittiin ympäri Uuttamaata
Teknologian, kuten elvytysvälineistön ja monitorien, sekä sairaalasänkyjen ja erikoisvalmisteisten tehohoitopatjojen saaminen kireässä aikataulussa oli haasteellista. Marko Kivioja sanoo, että hengityskoneita haalittiin ympäri Uuttamaata.
”Vastuullani olivat tarvittavien hoitotarvikkeiden listaus, tilaaminen, tilojen suunnittelu yhdessä muun tiimin kanssa ja päivittäisjohtamisen suunnittelu. Olihan se jäätävän kokoinen paketti, jossa piti vain luottaa omaan kokemukseen ja osaamiseen. Kukaan meistä ei ollut tehnyt aiemmin moista.”
Ihan jokaista auttavaa käsiparia tarvittiin.
Korona-aikana tehohoitajat kiersivät HUS-alueella tehoyksiköstä toiseen. Tiedossa oli, että tehohoitajia tarvitaan lisää. Leikkaus- ja valvontaosastojen hoitajia koulutettiin pikavauhtia tehohoidon tueksi. Lisäksi ”koronatalkoisiin” tuli muihin töihin siirtyneitä hoitajia.
”Onneksi osalla koulutetuista hoitajista oli aiempaa kokemusta kriittisesti sairaiden potilaiden hoitamisesta, ja pystyimme antamaan heille enemmän vastuuta potilaan itsenäisestä hoitamisesta. Päteväksi tehohoitajaksi perehtyminen kestää vuosia.”
Kivioja sanoo, että ihan jokaista auttavaa käsiparia tarvittiin.
”Kevään kauheudesta vahvimpana on jäänyt mieleen, kuinka hyvällä yhteishengellä, yhteistyöllä, toisten tukemisella ja joustavuudella saimme asiat hoidettua. Me-henki oli vahva, ja jokainen meistä – oli kyseessä sitten lääkäri, hoitaja, sihteeri, fysioterapeutti, laitoshuoltaja tai välinehuoltaja – teki kaikkensa potilaiden eteen. Lisäksi kevät opetti paljon pandemiaan varautumisesta, eristyspotilaiden hoidosta ja suojautumisesta.”
”Työn arvostuksen pitäisi näkyä myös palkassa”
Sairaanhoitaja Marko Kivioja kertoo, että raskaista kokemuksista on juteltu yhdessä ja että työpaikalla on käytössä tehokkaimmaksi havaittu selviytymiskeino: hurtti huumori. Väki myös sopeutui paineeseen sitä paremmin, kun pelko omasta sairastumisesta alkoi hellittää alun epätietoisuuden jälkeen.
”Alussahan maailmalta tuli näitä raportteja, joissa kerrottiin, kuinka paljon Italiassa ja Espanjassa oli sairastunut ja menehtynyt hoitohenkilökuntaa. Meillä oma ja kollegoiden turvallisuus huolestutti aluksi. Muutamien viikkojen kuluttua kuitenkin huomattiin, ettei työperäisiä tartuntoja ilmennyt ja voimme luottaa siihen, että suojavarustuksemme on siis riittävä.”
Kun henkilökunta joutui pahimpaan kriisiaikaan venymään jaksamisensa rajoille, sairaalamaailman ulkopuolelta tulleet huomionosoitukset ja tsemppaamiset tuntuivat erityisen hyviltä. Joku firma tarjosi ruokaa taukohuoneessa, toinen ilahdutti tuotelähetyksillä.
Työ on paitsi fyysisesti vaativaa, myös valtavan vastuullista.
Kivioja sanoo, että niin mieltä lämmittävää kuin jokainen muistaminen ja kiitos on ollut, vaativan työn arvostuksen pitäisi näkyä myös palkoissa. Suomessa tehopotilaiden hoito ja henkilökunnan ammattitaito ovat korkealla tasolla.
”Joskus harmittaa, kun ihmiset saattavat sanoa, että eihän tehohoitaja tee muuta kuin istuu ja välillä painaa monitorin nappia. He eivät voisi olla enempää väärässä.”
Tehohoitajan työssä vaaditaan osaamista, koulutusta, hermojen hallintaa ja jatkuvaa itsensä kehittämistä.
”Työ on paitsi fyysisesti vaativaa, myös valtavan vastuullista. Tehohoitaja on se, joka on potilaan luona kellon ympäri ja jonka täytyy osata tehdä tilanteissa oikeat ratkaisut ja tietää, koska hälyttää lääkäri paikalle.”
Virve sujuvoittaisi kommunikointia tehollakin
Sairaanhoitaja Marko Kiviojan mukaan sujuva kommunikaatio niin osastojen kuin henkilökunnankin välillä on tehohoidossa äärimmäisen tärkeää. Varsinkin koronapandemian kaltaisessa poikkeustilanteessa kaiken tiedon on oltava varmaa, häiriötöntä ja heti saatavilla.
HUSissa viranomaisverkko Virveä käyttää noin 300 ammattilaista, joiden tehtävänkuvat vaihtelevat päivystyksestä ja vartioinnista ensihoitoon.
Kivioja sanoo, ettei HUSissa ole monessakaan tehohoidon yksikössä toistaiseksi Virve-puhelimia. Virve on tullut hänelle tutuksi muussa toiminnassa, kuten HUSin erityistilanteiden terveydenhuoltohenkilöstön harjoituksissa, SPR:n kotimaisissa harjoituksissa ja Meilahden sairaalan elvytyksen ja Medical Emergency Teamin eli MET:n toiminnassa.
”Valmiiksi luodut puheryhmät ovat kätevä tapa viestiä, ja esimerkiksi osastoilla kuultava elvytyshälytys tulee aina myös tekstiviestinä Virveen. Virven avulla hätätilannetehtävästä voidaan kommunikoida suoraan esimerkiksi kuvantamisyksikön kanssa. Mielestäni Virve-päätelaitteet ovat todella helppokäyttöisiä, ja arvostan viranomaisverkon toimintavarmuutta.”
Kivioja aprikoi, että Virve-puhelimet voisivat tuoda merkittävää hyötyä teho-osastojenkin toimintaan.
”Jokaisella teho-osaston vastaavalla hoitajalla voisi olla Virve. Esimerkiksi suuronnettomuustilanteessa teho-osastolla oltaisiin tilannetietoisia samaan aikaan muiden viranomaisten kanssa. Moniin yhteiskunnan häiriötilanteisiin kun liittyy mahdollisuus, että potilaita tulee teholle tavallista enemmän.”
HUS on terveydenhuollon kriittisen tiedonsiirron ytimessä
Koronan vuoksi viranomaisviestinnän tarve korostuu
