alkuun

Katso uudet palvelukohtaiset tiekarttamme – päivitetään jatkossa puolen vuoden välein

Erillisverkot on julkaissut kaikkien palveluidensa tiekartat asiakkailleen. Palveluiden kehitysnäkymiä esittelevät tiekartat julkaistaan jatkossa kaksi kertaa vuodessa, toukokuussa ja joulukuussa. Lähivuosina panostetaan erityisesti Virve-palveluiden kehittämiseen.
erillisverkot palvelut tiekartta

Erillisverkot on siirtynyt uudenlaiseen malliin palveluidensa tiekarttojen julkaisussa. Aikaisemmin tiekarttoja on julkaistu palvelukohtaisesti eri aikoina, mutta nyt julkaisutahti muutetaan yhtenäiseksi ja säännönmukaiseksi. Jatkossa Erillisverkkojen kaikkien palveluiden tiekartat julkaistaan Tuve Sharepointissa kaksi kertaa vuodessa: toukokuussa ja joulukuussa.

Tiekartoissa esitellään palveluiden kehitysnäkymiä seuraavalle noin kahdelle vuodelle. Nyt julkaistuissa tiekartoissa on arvioitu, millä tavalla palvelut ovat kehittymässä vuoden 2025 loppuun mennessä. Jatkossa tätä aikajännettä tullaan todennäköisesti pidentämään kolmeen vuoteen.

”Uskomme, että uusi julkaisumalli hyödyttää itsemme lisäksi kaikkia asiakkaitamme. Sen avulla on helpompi hahmottaa ja pysyä kärryillä siitä, mitä minkäkin palvelumme kohdalla on lähivuosina tapahtumassa. Kun kaikki tiekartat ovat selkeästi yhdessä ja samassa paikassa, tiedot on myös nopeampi löytää”, yksikönpäällikkö Ilkka Kontio kertoo.

Eniten virstanpylväitä tiedossa Virve-palveluiden tiekartalla

Eniten tiekarttoihin merkittyjä kehitysaskeleita on tiedossa Virve-palveluissa. Kehityskohteet painottuvat seuraavaan vuoteen.

”Se, mitä tapahtuu seuraavan vuoden aikana, määrittää aika paljon tulevaisuutta. Pidemmän aikavälin tiekartta tarkentuu, kun tiedämme, miten onnistumme ja mitä valintoja teemme ensi vuonna”, Kontio sanoo.

Yksikönpäällikkö Ilkka Kontio: ”Uuden julkaisumallimme avulla on helpompi hahmottaa ja pysyä kärryillä siitä, mitä minkäkin palvelumme kohdalla on lähivuosina tapahtumassa.”

Kontio nostaa yhtenä merkittävänä kehityskohteena Virve 2 -sovelluksia varten tehtävän sovelluskaupan. Tavoitteena on, että ensimmäinen versio sovelluskaupasta julkaistaisiin tänä vuonna.

”Ideana on, että Virve 2:een liittyvät sovellukset saisi turvallisesti yhdestä paikasta – niin sanotusta hyväksyttyjen palveluiden sovelluskatalogista, jolle on luotu säännöt turvallisuuden varmistamiseksi. Voi olla, että nimi muuttuu vielä matkan varrella, koska sovelluskaupasta tulee ihmisille yleensä ensimmäisenä mieleen Applen tai Googlen sovelluskaupat.”

Laajempaa osaamista kumppanoitumisella ja täydennystä liittymävalikoimaan

Turvapilvi- ja konesalipalveluiden tärkeimpiin kehityskohteisiin lukeutuu Kontion mukaan käynnissä oleva vahva kumppanoituminen. Kyseessä ei ole palvelukehityskohde, jolla olisi selkeä alku ja loppu, vaan jatkuva kehitystyö.

”Turvapilvi- ja konesalipalvelut ovat edelleen meidän palvelumme. Kumppanoiduimme sen takia, että haluamme laajempaa osaamista: kumppanin avulla meidän on mahdollista saada uudet teknologiat huomattavan paljon nopeammin asiakkaidemme käyttöön. Lisäksi pystymme tulevaisuudessa toivon mukaan saamaan myös lisäarvopalveluita nopeammin asiakkaillemme”, Kontio täsmentää.

Muiden Erillisverkkojen palveluiden osalta Kontio nostaa esiin kiinteän IP-liittymän, joka voidaan toteuttaa Virve 2 -datayhteydellä.

”Palvelun tuotteistus on ihan loppuvaiheessa, ja se saadaan valmiiksi ennen kesää. Varsinkin pieniin kohteisiin tämä on todella kustannustehokas ratkaisu. Lisäksi tämä on erinomainen tapa tehdä varayhteys kiinteälle IP-liittymälle. Tärkeissä kohteissa on hyvä varmistaa, että jos toinen liittymä menee nurin, toinen on vielä toiminnassa.”

Tutustu palveluidemme tiekarttoihin Tuve Sharepointissa, Erillisverkkojen Kompassi-työtilassa. Jos sinulla ei ole oikeuksia Tuve Sharepointiin, saat ne pyytämällä asiakaspäälliköiltä tai Erillisverkkojen asiakaspalvelusta.

Tiekarttojen lukuohje

Kehityskohteet on jaoteltu tiekartoissa viiteen eri teemaan, jotka helpottavat sisällön ymmärtämistä ja lukemista.

  • Palvelusisältö: uudet palvelut, lisäpalvelut tai moduulit, poistuvat palvelut
  • Turvallisuus: turvallisuuteen liittyvät kehityskohteet, kuten esimerkiksi lakimuutosten myötä tulevat muutokset palveluihin
  • Teknologia: perinteiset teknologiamuutokset, jotka voivat tulla annettuina tai Erillisverkkojen oman teknologialoikan myötä
  • Hinnoittelu: hinnoitteluun liittyvät asiat ja merkittävät kustannuksiin vaikuttavat tekijät
  • Tuotantomalli/toiminta: merkittävät tuotantomalliin tai toiminnan uudelleenorganisointiin liittyvät asiat, jotka vaikuttavat mahdollisesti asiakkaisiin

Julkaisu tai voimaantulo on merkitty tiekarttaan tähdellä. Se kuvaa kehityskohteiden tavoiteaikataulua.