Jukka Juusti: ”Teknologia on päivitettävä kyberajan tasalle”
”Kyberhyökkäykset ovat valitettavan ajankohtaisia, ja ne voivat haavoittaa ihan tavallisen kansalaisen tavallista arkea”, puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti sanoo.
Teknologisessa osaamisessa mennään kilpajuoksua, jossa yhteiskuntaa turvaavat ja järjestystä uhkaavat toimijat etenevät usein rinta rinnan.
”Yhteiskuntamme on entistä riippuvaisempi teknologisesta osaamisesta, ja osaaminen leviää myös hyökkäykseen sopivien työkalujen käytössä.”
Juusti on koulutukseltaan tietoliikenneinsinööri, joten hän ei hämmästele viranomaisverkon päivityksen tarvetta.
”Emme enää pärjäisi viisi vuotta vanhoilla matkapuhelimilla, joten ei kai ole ihme, että myös turvallisuuskriittinen verkko tarvitsee aika ajoin uusimista. Liikkuvan kuvan lähettäminen on nykyaikana välttämätöntä, mutta nykyisen Virven teknologia ei mahdollista sitä.”
Juustin mukaan yhteisen tilannekuvan luomiseksi tällainen viestintä on aivan olennaista.
”Se mahdollistaa ydintehtävämme: pitää huolta kansalaisten turvallisuudesta.”