”Istu sinä tälle puolelle, kun ei sua nämä meidän jutut varmaan kiinnosta” – Mikä yhdenvertaisuus?
Aloitin työelämän 21-vuotiaana innokkaana kansanedustajan avustajana. Muistan tuolta ajalta kokouksen, joka järjestettiin erään valtakunnallisen järjestön pyynnöstä. Olimme Helsingin merellisessä ympäristössä kymmenen hengen porukalla, jossa edustin sukupuoleltani ja iältäni vähemmistöä. Kun tulin kokoustilaan, järjestön edustaja kätteli osallistujat. Minun kohdallani hän hymyili leveästi ja sanoi, että ”sinä voitkin istua tälle puolelle (pöytää), kun ei sua nämä meidän jutut varmaan kiinnosta”. Siltä puolelta avautui maisema merelle.
Vähättelyllä ja ulkopuolelle jättämisellä tapetaan motivaatio ja innostus. En usko, että olen latistavien kokemusteni kanssa millään tavalla poikkeus työelämässä.
Yhdenvertaisuus on sitä, että jokaisella on samat mahdollisuudet menestyä ja osallistua. Se ei katso taustaa, sukupuolta, etnistä alkuperää tai muita tekijöitä. Inklusiivisuus menee pidemmälle kuin yhdenvertaisuus. Se tarkoittaa, että ovet eivät ole vain avoinna, vaan myös tuoli on pöydässä kaikille äänille. Uskon vahvasti, että erilaisuus tuo mukanaan monimuotoisuutta, innovaatioita ja parempia päätöksiä – työn tuottavuudesta puhumattakaan.
Nelikymppisenä minulla on työelämäkilometrejä jo sen verran takana, että kaikenlaiseen perseilyyn, vähättelyyn ja ulkopuolelle jättämiseen on nollatoleranssi. Itsetunto ja -tuntemukseni ovat eri tasolla kuin 20 vuotta sitten. Myös suomalainen työelämä on tässä ajassa ottanut huimia kehitysaskelia yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon saralla.
Olen sitä miltä, että koska muita on vaikeampi muuttaa, on lähdettävä nöyrästi liikkeelle omasta käytöksestä ja asenteesta. En ole täydellinen, mutta yritän joka päivä luoda työympäristöä, jossa jokainen voi tuntea olevansa arvokas ja tervetullut osa yrityksessämme.
Kyse on kuitenkin yksilön toiminnan lisäksi myös rakenteista. Menestyvät yritykset ymmärtävät arvostaa erilaisuutta ja työskentelevät systemaattisesti sen eteen, että kaikkien osaaminen voi kukoistaa. Osaajapula ei ratkea kikkakolmosilla, vaan organisaatioiden tavoitteellisella kehittämisellä. Myös me Erillisverkoissa haluamme työstää yhteisömme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työntekijöiden hyvinvoinnin ja osallisuuden parantamiseksi. Tämä työ on osaltamme vielä alussa, ja matkalla tarvitaan erityisesti avoimuutta ja vuoropuhelua.
Muutamia vuosia sitten kävin mielenkiintoisen käytäväkeskustelun silloisen pomoni kanssa. Olimme radikaalisti eri linjoilla eräästä maineasiasta. Sanoin pomolleni (hieman pöyristyneenä), että olen täysin eri mieltä hänen kanssaan. Hänen vastauksensa oli: ”Loistavaa! Nythän me pääsemme kunnolla keskustelemaan – tässä on mahdollisuus!”
