Erillisverkkojen toimintakyky hyvä koronapandemian leviämisvaiheessa
Erillisverkot huolehtii viranomaisten ja muiden turvallisuuskriittisten toimijoiden tietoliikenteestä ja niiden varaan rakennettujen palveluiden toimivuudesta kaikkina aikoina, niin arjessa kuin poikkeusoloissakin. Palvelumme ovat toimineet normaalisti koko koronapandemian ajan. Päivitämme varautumissuunnitelmaamme aktiivisesti ja arvioimme riskejä jatkuvasti.
“Häiriötilanteissa korostuu yhteiskunnan vakaa ydin, kuten sosiaali- ja terveystoimijoiden, rajavartioston, tullin, pelastuksen ja muiden keskeisten organisaatioiden toimintakyky sekä niiden välinen viestintä ja yhteistyö. Varmistamme kriittisen tietoliikenteen, ja palvelumme toimivat myös voimistuvan pandemian aikana”, Erillisverkkojen toimitusjohtaja Timo Lehtimäki sanoo.
Erillisverkoissa korona-aika ei juuri ole muuttanut verkkojen turvallisuustilannetta. Erillisverkoilta odotetaan vahvaa turvallisuus- ja varautumistasoa jo lähtökohtaisesti. Poikkeusoloihin ja häiriötilanteisiin on varauduttu, ja niitä on harjoiteltu.
Erillisverkoissa noudatetaan valtioneuvoston ja terveysviranomaisten ohjeistuksia kaikessa toiminnassa. Henkilöstön terveys ja turvallisuus on varmistettu muun muassa etätyöllä sekä hajauttamalla ja uudelleen organisoimalla työtä, joka ei ole tehtävissä toimipisteiden ulkopuolella.
“Henkilöstön terveys ja hyvinvointi on meille ykkösprioriteetti. Vaikka olemme varautumisorientoitunut organisaatio, henkilöstömme on joutunut sopeutumaan korona-aikaan ennennäkemättömällä tavalla. Pitkittyvä pandemia vaatii sitkeyttä, ja koko henkilöstömme on osoittanut vahvaa sitoutumista ja sietokykyä”, Lehtimäki kiteyttää.
Erillisverkot järjestää ajankohtaisen Erve Foorumi -tapahtuman tänä vuonna virtuaalisesti (18.3.). Teemana on Digitaalinen itsenäisyys.
Lisätietoja
Timo Lehtimäki, toimitusjohtaja
timo.lehtimaki(a)erillisverkot.fi, 050 514 8286
Katariina Salmisalo, viestintäjohtaja
katariina.salmisalo(a)erillisverkot.fi, 040 701 6576