alkuun

”Turvallisuus on erityistehtävä”

Elinkeinoministeri Mika Lintilä haluaa varmistaa, että yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin liittyvien yritysten omistus pysyy suomalaisissa käsissä.
huoltovarmuus infrastruktuuri kokonaisturvallisuus

Elinkeinoministeri Mika Lintilä, mistä Suomen kokonaisturvallisuus mielestänne muodostuu?

Yhteiskunnan uusi turvallisuusstrategia päivitettiin loppuvuonna 2017, ja sen mukaan yhteiskunnan elintärkeiksi toiminnoiksi katsotaan johtaminen, kansainvälinen ja EU-toiminta, puolustuskyky, sisäinen turvallisuus, talous, infrastruktuuri, huoltovarmuus, väestön toimintakyky ja palvelut sekä henkinen kriisinkestävyys.

Lähtökohtana pitää olla, että yhteiskunnassamme kansalaiset ja yhteisöt voisivat toimia mahdollisimman hyvin kaikissa olosuhteissa ja tilanteissa, ja vaihteleviin turvallisuustilanteisiin pystytään varautumaan myös oma-aloitteisesti. Normaalitilanteen lisäksi meillä pitää olla valmiudet toimia myös yhteiskunnan häiriö- ja poikkeusolosuhteissa.

Miten kuvailisitte Suomen huoltovarmuuden ja varautumisen tasoa tällä hetkellä?

Ministeri Mika Lintilä.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä

Mielestäni ne ovat hyvällä tasolla. Suomella, Ruotsilla, Norjalla, Tanskalla ja Virolla on omanlaisensa huoltovarmuusjärjestelmät. Huoltovarmuus vaikuttaa silti olevan varsin suomalainen ilmiö. Suomen vahva huoltovarmuusjärjestelmä rakentuu muista maista poikkeavasti eri toimijoiden yhteistoiminnan varaan. Suomessa Huoltovarmuuskeskus on vastannut järjestelmän käytännön toiminnasta, vertailumaissa huoltovarmuusasiat asettuvat ministeriöiden alaisuuteen. Vaikka verrokkimaissakin on tunnistettavissa valmius eri toimijoiden kesken, kuten Suomen mallissa, käytännön järjestelyt eivät ole samalla tasolla.

Millaisena näette Erillisverkkojen roolin kokonaisturvallisuuden rakentamisessa?

Erillisverkkojen osalta valtio on määrittänyt sen olevan valtiolle strategisesti tärkeä yhtiö. Erillisverkot turvaa yhteiskunnan kriittistä viestintää ja johtamista kaikissa edellä mainituissa olosuhteissa, ja konsernin toiminnalla on suuri merkitys yhteiskunnan eri toimintojen varmistamisessa, kuten siinä, että hätäviestit ja tilannekuvat saavuttavat oikea-aikaisesti ja turvallisesti niiden kohteena olevat viranomaiset. Yhtiön merkitys on vuosien mittaan vain kasvanut alun perin Virve-radioverkon ylläpitäjästä aina turvallisuusverkon ja muiden monipuolisten viranomaisten ja turvallisuuskriittisten toimijoiden palvelujen tarjoajaksi. Kehitys ei pääty tähän, vaan uskon, että yhtiön merkitys kasvaa jatkossa erilaisten viranomaistoimintaan liittyvien mobiiliratkaisujen myötä.

 Mika Lintilä haluaa varmistaa, että yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen, kuten kriittisten turvallisuus- ja energiateollisuuteen liittyvien yritysten omistus pysyy suomalaisissa käsissä.

Onko Suomessa yritystoimintaa, jonka halutaan pysyvän suomalaisessa omistuksessa turvallisuus- tai varautumisseikkojen vuoksi?

Tiettyjen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen, kuten puolustus- ja energiateollisuuteen liittyvien toimintojen osalta on perusteltua olettaa, että valtion intressissä on myös varmistaa, että ne toimivat mahdollisimman hyvin ja normaalisti myös yhteiskunnan häiriö- ja poikkeusolosuhteissa. Tällöin omistuksella voi olla merkitystä, ja valtiolla pitää olla mahdollisuus puuttua esimerkiksi lainsäädäntöteitse näihin yhtiöihin liittyviin omistuksellisiin järjestelyihin.