Armottomuutta vai pieniä hyviä tekoja – millaisen tunnejäljen sinä jätät 2022?
Miten kertoa organisaation omaa tarinaa ja saada ääni kuulumaan samalla, kun kaikki huomio on oikeutetusti pandemiassa? Ja toisaalta myös pandemiaviestinnän saturaatiopiste on saavutettu – korona tulee korvistakin ulos.
Tarinat ja viestintä ovat vallankäyttöä, jolla rakennetaan todellisuutta. Pandemiassa turvallisuusviranomaisilla ja -toimijoilla on iso vastuu viestiä ja täyttää tietotyhjiö, mutta myös tunnetyhjiö: kerrommeko toivon ja yhteisöllisyyden sanomaa vai annammeko tilaa pelolle ja epätoivolle. Toimintaohjeita, faktoja ja tilastoja tarvitaan, mutta ne yksin eivät riitä odotusten hallinnassa, oli kyse sitten kansalaisista tai oman yrityksen henkilöstöstä.
Mietin syksyllä Erillisverkkojen (korona)viestintää ja havahduin siihen, että se lähenteli pelkkää tiedottamista. Oma koronaväsymykseni aiheutti sen, että sokaistuin toiminnalleni ja linjalleni. Hoin itselleni, että henkilöstön terveys ja turvallisuus ovat etusijalla, ja tunneviestintä hukkui arjen realiteettien ja kiireen alle.
Tunteen merkityksestä puhutaan edelleen liian vähän viestinnässä, mutta myös johtamisessa ylipäätään. Väitän, että turvallisuustoimijoilla tunteen merkitys korostuu. Operatiivisessa toiminnassa nopeat päätökset (esimerkiksi vaaratilanteissa) tehdään suurelta osin tunteella. Toisaalta turvallisuuden tunne on keskeinen osa kokonaisturvallisuutta: epävarma ja epäilevä mieli on heikko.
Uuden vuoden alussa ja pandemian keskellä nämä kolme teesiä näkemyksellisiltä johtajilta antavat pohtimisen aihetta ja ohjenuoraa niin organisaatioviestintään kuin siviilielämäänkin.
- Teknologia yhdistää – älä pelkää hyödyntää sitä
Telia Finlandin toimitusjohtaja Heli Partanen kirjoitti Ficomin blogissa (28.12.2021), että pandemiasta on muodostumassa sukupolvikokemus, jonka kaikkea vaikutusta ja vaikutusten kestoa emme vielä osaa täysin arvioida. Partasen mukaan ”viestintäpalvelut ovat kuitenkin olleet elämänlanka, joka on pitänyt meidät yhdessä – ihmiset yhteydessä ihmisiin, yritystoiminnan yhteydessä asiakkaisiin, viranomaiset yhteydessä kansalaisiin.” Viimeistään nyt meidän kannattaa ulosmitata kaikki hyvistä tietoliikenneyhteyksistämme ja teknologisesta osaamisestamme. - Yhteisöllisyys ei synny itsestään – luo paikkoja kohtaamisille
Paikkariippumaton työ on ehdottomasti tätä päivää, mutta etäällä toisista, omissa poteroissa työskentely ei lisää luovuutta. Vincitin perustaja ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja Mikko Kuitunen kuvaili (HS, 9.11.2021) dilemmaa hyvin: ”Etätyö suosii omien tehtävälistojen tehokkaita suorittajia, joille muiden auttaminen on pelkkä hidaste”. Teknologia ei ole hyvä yhteisöllisyyden liiman luomisessa – vielä. Tarvitsemme uusia teknologisia avauksia, mutta myös fyysisiä kohtaamisia. - Pienillä hyvillä teoilla on ihmeitä luova voima – jätä vahva tunnejälki
Olen samaa mieltä piispa emerita Irja Askolan kanssa (Eeva, 12.9.2021): meidän tulisi miettiä enemmän sitä, millaisen tunnejäljen jätämme. Siviilielämässä on tärkeää, miten kohtelemme ja huomioimme toisiamme. Askolan viesti on selvä: jokainen meistä ansaitsee ja tarvitsee tulla muistetuksi hyvällä. ”Oikeaa lohdutusta ei ole sanoa surevalle tai yksinäiselle, että kyllä se siitä, on sitä pahemmastakin selvitty. Tärkeintä on olla lähellä, auttaa käytännön asioissa, kuunnella, olla aidosti ystävällinen ja läsnä.”
Organisaatioviestinnän tunnetyhjiö ja oma henkilökohtainen tunnejälki eivät ole samoja asioita, mutta yhtymäkohtia niissä kuitenkin on. Uskon, että ne työpaikat ja yhteisöt, joissa vallalla ovat solidaarisuus, empatia ja pienet hyvät teot menestyvät tulevaisuudessa parhaiten.
Valoisaa ja toiveikasta uutta vuotta 2022!
Lue lisää:
Turvallisuuden ammattilaiset – inhimillisiä supersankareita?
