Antti Kauppinen: Harjoittelijasta teknologiajohtajaksi – 20 vuotta merkityksellistä työtä
Turvallisuudentekijät-juttusarjassa asiantuntijamme kertovat työstään ja arjestaan. Teknologiajohtaja Antti Kauppinen luotsaa Erillisverkkojen Teknologiatutkimus ja -kehitys osaamisaluetta sekä Virve 2.0 -hanketta. Hän johtaa myös pelastus- ja turvallisuusviranomaisten satelliittipaikannusjärjestelmä Galileo PRS -liiketoimintaa.
Tulevaisuuden tekoälyratkaisusta ja 5G-verkon mahdollisuuksista kiinnostunut Kauppinen palautuu hektisistä työpäivistä liikkumalla ja nikkaroimalla.
Olet ollut Erillisverkoilla 20 vuotta töissä, miksi valitsit Erillisverkot?
Vappupäivänä vuonna 2001 astuin jännittyneenä Erillisverkkojen Jyväskylän valvomoon ja aloitin ensimmäisen työpäiväni teknisenä harjoittelijana. Olin etsinyt insinööriopintoihini kuuluvaa työharjoittelupaikkaa, ja kollegani silloisesta kesätyöpaikastani suosittelivat Erillisverkkoja.
Työni Erillisverkoissa edistämässä yhteiskunnan toiminnan turvaamista tuntui minusta alusta saakka merkitykselliseltä. Olen työskennellyt 20 vuoden aikana erilaisissa työtehtävissä muun muassa teknisenä asiantuntijana, järjestelmäasiantuntijana, projekti- ja palvelupäällikkönä sekä ohjelmapäällikkönä.
Olen viihtynyt Erillisverkoissa, koska olen saanut kehittää itseäni ja työnkuvaani. Suoritin työni ohella myöhemmin kauppatieteen maisterin tutkinnon.
Mikä on ollut suurin muutos kahden vuosikymmenen aikana?
Työssä sekä alalla nopeus on moninkertaistunut. En viittaa ainoastaan tietoliikenteeseen, vaan työn tekemisen tahtiin ja teknologian kehittymiseen. Asiat eivät voi odottaa viikkoa tai kahta, vaan kaiken pitää tapahtua heti. Tämä lienee työelämässä yleinen suuntaus, jota korona-aika ja kadonneet lounasajat vain korostavat.
Teknologian kehitystä kuvastaa hyvin se, että kun aloitin Erillisverkoissa, yhteydenpitovälineinä olivat lähinnä sähköposti ja matkapuhelin. Tuolloin videopalaverit tuntuivat kaukaiselta ajatukselta. Poikkeusolojen aikana etätyöskentely on tietenkin arkipäiväistynyt kaikkialla maailmassa.
Mitä kaikkea nykyiseen työkuvaasi kuuluu?
Kehitämme yhdessä tiimini kanssa Erillisverkkojen teknologiaa vieläkin paremmaksi.
Teknologiajohtajana vastuullani on Teknologiatutkimus ja -kehitys osaamisalue, joka ohjaa Erillisverkkojen teknologiakehitystä kohti yhtenäisempää teknologia-arkkitehtuuria ja kehittää oppi- ja tutkimuslaitosyhteistyötä. Lisäksi osastolle kuuluu muun muassa teknologian standardointiin ja kansainväliseen yhteistyöhön liittyviä tehtäviä.
Olen Virve 2.0 -hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, vaikka itse tekeminen onkin jo pääosin muiden harteilla. Olemme edenneet vaiheeseen, jossa toimitamme asiakkaillemme ensimmäiset palvelut vuoden 2021 loppuun mennessä.
Tulevaisuuden Virvessä toteutamme viranomaisille mobiililaajakaistapalvelun, joka täyttää nopeudeltaan ja saatavuudeltaan turvallisuustoimijoiden kehittyvät tarpeet. Tulevaisuuden Virve perustuu Elisan tukiasemaverkostoon sekä Ericssonilta hankittuihin tietojärjestelmiin. Käyttäjien odotetaan siirtyvän uuteen palveluun vuoden 2025 loppuun mennessä. Hanke on merkittävää kaikkien suomalaisten turvallisuuden ja yhteiskuntamme toimivuuden kannalta.
Olen myös mukana Galileo PRS -hankkeessa. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin hallinnoima, pelastus- ja turvallisuusviranomaisille tarkoitettu satelliittipaikannusjärjestelmä otetaan Suomessa käyttöön vuonna 2024. Käynnissä on hankkeen sekä siihen liittyvän liiketoiminnan ja hankintojen suunnitteluvaihe. Työ on tässä vaiheessa lähinnä tiedonvaihtoa ja projektisuunnittelua, jotta ymmärrämme, keitä olemme ja mitä tavoittelemme uudella järjestelmällä.
Millaista osaamista tarvitset työssäsi?
Teknologiajohtajana tarvitsen laaja-alaista ymmärrystä Erillisverkoille merkityksellisistä teknologioista, mutta minun täytyy ymmärtää myös Erillisverkkojen strategiset tavoitteet, lainsäädännön mahdollisuudet ja rajoitukset sekä nopeasti muuttuvan ja kehittyvän yhteiskunnan olemus. Meidän täytyy synkronisoida saumattomasti yhteen Erillisverkkojen toiminta ja tulevat teknologiset kehitystarpeet.
Erillisverkkojen yhteiskunnallisen merkittävyyden kasvattaminen palvelee sekä Erillisverkkojen että asiakkaidemme etua.
Millaisena näet alan tulevaisuuden?
Kehittyvä teknologia tarjoaa runsaasti lisää mahdollisuuksia yhteiskunnan kriittisen viestinnän ja toiminnan turvaamiseen. Tekoälyratkaisut mahdollistavat tulevaisuudessa esimerkiksi dronelentoja valvovat algoritmit, jotka toimivat itsenäisesti ja kertovat viranomaisille, jos ne havaitsevat ilmassa jotain kiinnostavaa.
Uusia innovaatioita pitää osata hyödyntää ja käyttää, mikä vaatii ihmisiltä uusia toimintamalleja.
Uusi 5G-teknologia taas tekee arjesta turvallisempaa sekä toimivampaa ja on vahvasti mukana myös Virve 2.0 -hankkeemme ytimessä. 5G-teknologian ansiosta voimme tuottaa esimerkiksi matalan viiveen palveluita, joiden avulla viranomaiset voivat tulevaisuudessa heijastaa näkökenttäänsä tilannetietoa operatiivisten tehtävien aikana.
Uusia innovaatioita pitää osata hyödyntää ja käyttää, mikä vaatii ihmisiltä uusia toimintamalleja.
Lue lisää: Uusi 5G-teknologia tekee arjesta turvallisempaa ja toimivampaa
Kuinka rentoudut vapaa-ajallasi?
Liikunta ja nikkarointi ovat työni tärkeimmät tasapainottajat. Käyn salilla ja ryhmäliikuntatunneilla, ja viime talvena kaivoin taas pitkästä aikaa lumilautani esiin.
Nikkarointi ja kaikenlainen rakentelu ovat suuri osa vapaa-aikaani. Suurin kaikista on ollut muutaman vuoden kestänyt talonrakennusprojektini, jonka sain hetki sitten päätökseen. Seuraavaksi aion kunnostaa taloni pihalla olevan vanhan aitan ja tallissa olevan harrasteauton.
Kuka?
Antti Kauppinen
- Aloitin Erillisverkkojen Jyväskylän valvomon teknisenä harjoittelijana 1. toukokuuta 2001.
- Kahdenkymmenen vuoden aikana tittelini Erillisverkoissa on ollut muun muassa tekninen harjoittelija, tekninen asiantuntija, järjestelmäasiantuntija, projektipäällikkö, palvelupäällikkö ja ohjelmapäällikkö.
- Aloitin Erillisverkkojen teknologiajohtajana tammikuussa 2021. Sitä ennen työskentelin Erillisverkkojen mobiiliteknologian kehitys- ja strategiaosaston päällikkönä 2018–2021.
- Suoritin työni ohella myöhemmin AMK-insinööriopintojen jälkeen kauppatieteen maisterin tutkinnon. Lisäksi olen suorittanut omaehtoisesti useita pienempiä opintokokonaisuuksia verkkokursseina.
Lue lisää:
Jani Nyström: Kehittyvät turvallisuusratkaisumme pitävät yhteiskunnan pyörät pyörimässä
Juuli Paananen: Biologista tiedonhallinnan asiantuntijaksi – tavoitteena turvallinen yhteiskunta
Katja Lamminen: Valvomon sykkivä sydän takaa Suomen turvallisuutta