Erillisverkkojen vuosi 2023: palveluiden kysyntä suurta, henkilöstö ja asiakkaat tyytyväisempiä kuin koskaan
”Vuosi 2023 oli Erillisverkoissa työntäyteinen ja tuloksekas”, kiteyttää toimitusjohtaja Timo Lehtimäki. ”Kireä turvallisuustilanne ja asiakkaiden tarpeet parantaa varautumistaan kasvattivat palveluidemme kysyntää.”
Yhtiön taloudellinen tilanne koheni edellisvuodesta, vaikka yleiset talousnäkymät vaikuttavat myös Erillisverkkojen toimintaan.
”Päätimme uudistaa strategiaamme viime vuosien voimakkaiden toimintaympäristön muutosten takia”, Lehtimäki jatkaa. ”Erityistehtävämme kriittisen tietoliikenteen ja ict-palveluiden tuottajana pysyy ennallaan. Uudella strategialla haemme toimintamme vaikuttavuuden kasvua, lisää iskunkestävyyttä palveluihin sekä kykyä kehittää toimintaa rohkeasti ja ketterästi.”
Mielekkäitä työtehtäviä ja ammattitaitoisia kollegoita
Pitkäjänteinen työ työntekijäkokemuksen parantamiseksi näkyi henkilöstökyselyssä, jossa kaikki tunnusluvut kohenivat. ”Niin sanottu Liekki-indeksimme parani neljällä pykälällä, ja henkilöstömme työpaikan suositteluhalukkuus ystävälle tai kollegalle peräti 19 pistettä”, Timo Lehtimäki iloitsee.
Erillisverkkolaiset kokevat työnsä mielekkäänä ja arvostavat taitavia kollegoitaan. Hyvä meininki työssä välittyy asiakkaille asti. ”Vuotuisessa asiakaskokemustutkimuksessamme nettosuositteluindeksi eli NPS kohosi 43 pisteestä 48 pisteeseen, joka on kaikkien aikojen paras tuloksemme”, Lehtimäki kertoo. Asiakkaat ovat erityisen tyytyväisiä palveluiden turvallisuuteen, vastuullisuuteen ja laatuun.
Vaikuttava ja rohkea yhteiskunnan turvaaja
Erillisverkot tuottaa kriittisen viestinnän ict-palveluita viranomaisille ja muille huoltovarmuuskriittisille toimijoille. Toimitusjohtaja kertoo palveluiden toimintavarmuuden pysyneen hyvänä myös vuonna 2023. ”Palveluiden kysynnän myötä asiakaskuntamme laajeni; erityisesti tytäryhtiömme Leijonaverkkojen hallinnoimissa laitetiloissa tehtiin ennätysmäärä investointeja. Paransimme myös viranomaisverkko Virven varautumista ja toimintavarmuutta, ja verkko-operaattoripalveluillamme on yli 36 000 käyttäjää.”
Lähivuosien mittava hanke on Virve 2 -palvelun rakentaminen ja käyttöönotto. Vuonna 2023 dataliittymien käyttö laajeni ja laajakaistainen ryhmäpuhepalvelu saatiin ensimmäisiin asiakastesteihin.
Palvelut mahdollistavat yhteiskunnan tehokkaan toiminnan ja turvallisuuden
Erillisverkkojen palveluiden kädenjälki eli positiivinen vaikutus ympärilleen on tärkeä: ”Palvelumme auttavat viranomaisia toimimaan tehokkaasti ja edistävät yhteiskunnan digitalisaatiota laajemminkin. Näin säästetään kustannuksia ja ympäristöä sekä varmistetaan kansalaisten yhdenvertaisuutta”, Timo Lehtimäki kuvailee.
Toiminnan kasvun myötä Erillisverkkojen kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat yhdeksän prosenttia 26 400 hiilidioksidiekvivalenttitonniin. Valtaosa päästöistä aiheutuu scope 3 -kategoriasta eli arvoketjun päästöistä. Erillisverkkojen omasta toiminnasta aiheutuvat päästöt (scope 1) ovat prosentin luokkaa. ”Meillä on edelleen voimassa päästöjen vähennyssuunnitelman mukainen tavoitteemme lähestyä nollaa päästöissä vuoteen 2035 mennessä”, Lehtimäki toteaa.
Päästöjen vähentämiseen liittyy myös energiatehokkuuden parantaminen, jossa erityisesti Leijonaverkot on tehnyt vaikuttavaa työtä. Erillisverkot kuuluu teknologiateollisuuden alan energiatehokkuussopimukseen, johon liittyvästä tehostamistavoitteesta oli vuoden loppuun mennessä saavutettu merkittävä osa.
”Toimintamme on yhteiskunnallisesti merkityksellistä ja vaikuttavaa. Se näkyy henkilöstön innostuksessa ja asiakkaiden arvostuksessa. Teemme arjessa joka päivä hommia sen eteen, että nämä tärkeät palvelut tuotetaan vastuullisella ja kestävällä tavalla”, Lehtimäki summaa.
Suomen Erillisverkot -konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 119 miljoonaa euroa ja vakituista henkilöstöä oli vuoden lopussa 370 henkilöä (2022: 109 miljoonaa euroa ja 351 henkilöä).
Erillisverkkojen vuosikertomus on julkaistu yrityksen verkkosivuilla. Se sisältää vuosikatsauksen, vastuullisuusraportin, hallinto- ja ohjausjärjestelmän kuvauksen sekä toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen.
Uutisen pääkuva on luotu tekoälyn avulla.