Painajaismaisen vastuuton organisaatio
Tiedämme kaikki sen painajaisen, jossa jalat painavat kuin lyijy ja eteenpäin ei pääse. Sama painajainen pätee vastuullisuuteen ja yritysmaailmaan: Monesti koetaan, että pitäisi juosta, jotta pysyy edes paikallaan. Vaatimus kehittämisestä ja vastuullisuudesta painaa niskassa, mutta jalkojen liikuttaminen on ylivoimaisen vaikeaa. Ääntäkään ei lähde, vaikka toiminnan tärkeyttä pitäisi huutaa.
Pian organisaatiossa hengästytään, antaudutaan, rajataan katsetta ja keskitytään nykyiseen: hei, mehän ollaan jo ihan hyviä! Isot liikkeet maksavat, tehokkaampien järjestelmien kehittäminen vie aikaa ja osaajatkin ovat kortilla. Kyllä me sitten myöhemmin voidaan kehittyä, kun maailmanaika helpottaa. Nyt kirjataan strategiaan vastuullisuuden kohdalle, että lajitellaan banaaninkuoret, sammutetaan valot ja kannustetaan työntekijöitä käyttämään isyyslomia ja portaita. Tällä mennään!
Banaaninkuorista kokonaiskädenjälkeen
Kuvaamani skenaario on varmasti jokaisen toimitusjohtajan painajainen. Itse en ainakaan nukkuisi öitäni hyvin tällaisen yrityksen puikoissa.
Painajaisorganisaation kirjaamat ratkaisut ovat toki osa vastuullisuutta nekin. Mutta tänä päivänä niiden tulisi olla jo itsestäänselvyys, sivulauseen sivulause. Todellista vastuullisuutta on punnita kunkin yrityksen perustehtävää: Miten voimme kehittää sitä, tehdä siitä kestävämmän? Missä voimme olla aidosti kunnianhimoisempia?
ICT-alan vastuullisuutta otsikoidaan usein Google-hakujen, tekoälyn ja konesalien kuluttaman energian ja hiilijalanjäljen kautta. Vastuullisuuden rajaaminen näihin asioihin kuitenkin harhauttaa kokonaisuudesta – siitä, mitä niiden avulla mahdollistetaan ja säästetään. Emmehän esimerkiksi viesti enää kirjeitse, lennä palavereihin tai jättäydy vanhanaikaiseen viranomaisviestintään ja päällekkäisiin, jokaisen viranomaisen omiin ICT-järjestelmiin.
Sopivaa kunnianhimoa mitataan kiikkustuolitekniikalla
Johtamassani Erillisverkoissa vastuullisuus on kiinteä osa perustehtäväämme: mahdollistamme tehokkaan viranomaisviestinnän ja turvaamme elämää kriittisissä tilanteissa. Vaikka olemassaolomme perustelu on helppoa, mekin olemme vastuullisia vasta, kun kehitymme.
Ajankohtainen esimerkki tästä on se, että viranomaiset siirtyvät pian nykyisestä Tetra-teknologiaa hyödyntävästä, vain tekstiä ja puhetta välittävästä Virve-palvelustamme uuteen laajakaistaiseen Virve 2:een. On vastuullista, että auto-onnettomuudessa tai piiritystilanteessa pelastajien käytössä ovat nykyaikaiset paikannusmahdollisuudet, laajakaistaiset verkko- ja tietokantahaut sekä yhteistä tilannekuvaa tehokkaasti piirtävät kuvat, videot ja droonit – vaikka vaihtoehtona olisikin pitäytyä sinänsä hyvin toimivassa nykyjärjestelmässä.
Todellinen vastuullisuus onkin sitä, että emme tyydy vanhaan. Se on ydintoiminnan kehittämistä sellaiseksi, että se poistaa yhteiskunnasta turhaa aikaa ja energiaa vieviä vaiheita sekä vaikuttaa muutenkin myönteisesti ympärilleen. Sopivaa kunnianhimon tasoa vastuullisuudessa voi mitata niin sanotulla kiikkustuolitekniikalla: millaista kädenjälkeä haluamme muistella, kun joskus jätämme tehtävämme seuraaville?
Itse haluan muistella Erillisverkkoja, joka hyödyntää viimeisintä teknologiaa aina mobiiliverkosta satelliitteihin. Sellaista, jonka palvelut kattavat harvaan asutun maamme aina viimeistä torppaa myöten. Vielä emme ole tavoitteessa, sillä nykyteknologialla kattavuutta ei vielä saa sataan prosenttiin. Mutta olemme matkalla sinne – ja lajittelemme mennessämme myös banaaninkuoret.