alkuun

Erillisverkkoja tarvitaan yhteiskunnan turvallisuuden varmistamiseksi

Millaisin tavoittein Erillisverkkojen hallitus ohjaa yhtiön etenemistä? Kysyimme, millaisena hallituksen jäsenet näkevät Erillisverkkojen roolin yhteiskunnassa ja mitkä ovat odotukset toiminnasta tälle vuodelle.
kokonaisturvallisuus Muutosohjelma virve 2

Kiristyvä turvallisuuspoliittinen tilanne ja vauhdikkaasti kehittyvä ict-teknologia luovat sekä todellisia uhkia että mahdollisuuksia Erillisverkkojen tärkeälle toiminnalle. Ketterälle yhteistyön rakentajalle on paljon tehtäväkenttää suomalaisten turvallisuuden varmistajana.

Odotukset on viritetty korkealle. Hallituksen jäsenet korostavat, että uudistettu, vaikuttavuuden kasvuun tähtäävä strategia ja muutosohjelman vieminen käytännön toimiksi antavat välineitä jatkaa hyvää työtä – asiakkaita ja vastuullisuutta unohtamatta.

Ilpo Nuutinen.

Ilpo Nuutinen

Hallituksen puheenjohtaja, hallitusneuvos, valtioneuvoston kanslia

Valtion erityistehtäväyhtiönä Erillisverkoilla on tärkeä rooli turvata viranomaisten ja muiden turvallisuuskriittisten toimijoiden työtä ympäri Suomen kaikkina aikoina. Erillisverkot toimii yhteistyössä turvallisuustoimijoiden kanssa mahdollistaen samalla asiakkaiden keskinäisen yhteistyön turvallisuusalueella. Samalla Erillisverkot tuo tehokkaalla tavalla digitaaliset palvelut asiakkaidensa käyttöön. Toimintaedellytykset ovat erittäin hyvät myös tänä vuonna, sillä edellytyksellä, että Erillisverkoissa käynnissä oleva muutosohjelma viedään läpi suunnitellusti.

Minna Bloigu.

Minna Bloigu

Johtava asiantuntija, sisäministeriö (uusi jäsen)

Maailman turvallisin maa tarvitsee turvallisuuden tekijöitä. Turvallisuuden tekijät puolestaan tarvitsevat Erillisverkkoja yhteiskunnan ja oman turvallisuutensa varmistamiseksi. Erillisverkkoihin kohdistuu joka hetki valtavat onnistumisen odotukset. Näiden onnistumisten kautta Erillisverkot on saavuttanut kriittisimpienkin turvallisuustoimijoiden luottamuksen palvelujen tuottajana ja yhteistyön tekijänä. Tämän aseman säilyttäminen tilanteessa, jossa turvallisuuden ja teknologisen kehityksen haasteet lisääntyvät, on merkityksellistä koko yhteiskunnan eli meidän kaikkien turvallisuuden ylläpitämiseksi.

Tuula Haataja.

Tuula Haataja

Talous- ja rahoitusjohtaja, QMG Oy

Erillisverkot takaa yhteiskuntamme turvallisuutta. Virve 2.0:n valmistuttua eri viranomaiset ja turvallisuustoimijat voivat jakaa keskenään reaaliaikaista tilannekuvaa ensimmäisten joukossa maailmassa. Projekti on haastava, koska ervemäiseen tapaan tavoitteet ovat korkealla. Tämä vaatii vastaisuudessa myös hyvää yhteistyötä eri viranomaisten ja kumppaneiden kesken. Odotan paljon Yksi Yhteinen Erve -hankkeelta, joka tekee tästä vuodesta todella mielenkiintoisen.

Leena Hellfors.

Leena Hellfors

Kokenut yritysjohtaja ja senior advisor

Erillisverkkojen rooli yhteiskunnan toiminnan turvaamisessa on erittäin merkittävä ja vahvistuu entisestäänkin Virve 2:n myötä. Toimintaympäristön monimutkaistuessa Erillisverkkojen rooli integraattorina korostuu entisestään. Tämä vaatii teknologista ja vahvaa kokonaisuuksien hallinnan osaamista sekä organisaation saumatonta työskentelyä yhdessä. Tämä vuosi on erityisen merkittävä. Sisäinen muutoshanke on edennyt suunnitellusti, ja uusi organisaatio on astunut voimaan. Nyt on yrityskulttuurin ja yhtenäisen hengen luomisen aika. Erillisverkoilla on hieno tehtävä yhteiskunnassamme ja uskon, että jokainen erveläinen on siitä hyvin ylpeä. Tulevaisuudessa menestyminen vaatii kuitenkin saumatonta yhteispeliä ilman organisaatiorajoja sekä uskoa yhteiseen tekemiseen. Tämä on pitkäjänteistä työtä, jonka ytimessä kukoistaa luottamus ja avoin vuorovaikutus.

Sari Kajander.

Sara Kajander

Ympäristöneuvos, kiinteistö- ja ympäristöyksikön johtaja, puolustusministeriö

Erillisverkoilla on tärkeä tehtävä kansallisen turvallisuuden edistäjänä. Digitaalisuuden ja kyberuhkien lisääntyessä tämän tehtävän merkitys vain kasvaa. Erillisverkkojen kaltaisen, vahvasti valtion tarpeisiin sidoksissa olevan toimijan asema valtion erityistehtäväyhtiönä on perusteltu, vaikka yritystoiminnan ja vahvan omistajaohjauksen yhdistelmä ei aina ole helppo. Erillisverkot on hieno ja yllättävänkin ketterästi kehittyvä organisaatio. Sekä johto että työntekijät ovat asiantuntevia ja sitoutuneita.

Vuosi 2021 oli isojen muutossuunnittelujen ja muutosten aikaa. Vaikka yritysmaailmassa ei koskaan voi jäädä lepäämään laakereille, nyt olisi hyvä vetää henkeä ja arvioida lopputulosta. Odotan kiinnostuneena muutosohjelman vaikutusten konkretisoitumista sekä sisäisesti että asiakkaille. Toivon, että muutosohjelma edelleenkin kasvattaa henkilöstön yhteenkuuluvuutta, hyvinvointia ja motivaatiota sekä edistää strategista johtamista. Tämä kehitys näkyy ja tuntuu asiakkaille entistä parempina palveluina. Odotan myös Virve 2:n etenemistä. Siinä on edetty hyvin, mutta maaliin on vielä matkaa. Näin iso kehityshanke on kestävyyslaji. Olen myös seurannut iloisena Erillisverkkojen vastuullisuuden kehittämistä ja näen systemaattisessa lähestymistavassa mahdollisuuksia alan edelläkävijyyteen – kunhan vain kunnianhimoa riittää. Vastuullisuus arvona korostuu edelleen, ja siihen kannattaa panostaa.

Hannu Kauppinen.

Hannu Kauppinen

Chief Technology Officer, Nokia Technologies

Erillisverkot vastaa yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisen televiestinnän infrastruktuurista ja palveluista. Nimensä mukaisesti se on joko fyysisesti tai loogisesti eriytetty puhtaasti kaupallisesta palvelusta. Erillisverkkojen on toimittava edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä yhteiskunnan kriittisten toimintojen digitalisoinnissa. Odotan innokkaasti laajakaistaisen Virve 2 -palvelun käyttöönottoa eri sektoreilla niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella. Näen uusissa langattomissa laajakaistapalveluissa – erityisesti videokuvan, tekoälyn ja lisätyn todellisuuden hyödyntämisessä – merkittäviä mahdollisuuksia parantaa kansalaisten turvallisuutta.

Ahti Kurvinen.

Ahti Kurvinen

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja, Valtioneuvoston kanslia (uusi jäsen)

Nykyinen maailmantilanne sisältää runsaasti erilaisia epävarmuustekijöitä ja suoranaisia turvallisuusuhkia. On tärkeää, että suomalainen yhteiskunta on varautunut ja valmiina toimimaan niin normaalioloissa, normaaliolojen häiriötilanteissa kuin poikkeusoloissakin. Erillisverkoilla on oma erityistehtävänsä turvallisuuden ja valmiuden kentässä. On tärkeää, että konesalipalvelut, tietoliikennepalvelut ja erilaiset tilannekuvapalvelut kyetään tarjoamaan viranomaisille ja huoltovarmuuskriittisille toimijoille kaikissa tilanteissa.

Tämä vuosi haastaa Erillisverkkojen kyvykkyyden tuottaa edellä mainittuja palveluita. Turvallisuusympäristön muuttuminen huonompaan suuntaa erilaisine kyberhyökkäyksineen asettaa runsaasti vaatimuksia tietoteknisten järjestelmien ja tietoliikenneyhteyksien toimivuudelle. Samalla meidän pitää pystyä kehittämään teknologiaamme vastaamaan niin huomista kuin vuosienkin päässä olevaa tarvetta.

Mari Nikkilä.

Maria Nikkilä

Hallituksen varapuheenjohtaja, tietohallintoneuvos, yksikön päällikkö, valtiovarainministeriö

Erillisverkoilla on tärkeä rooli yhteiskunnan kriittisten viestintäyhteyksien turvaajana kaikissa tilanteissa. Virve 2:n edistäminen tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa on varmistettava. Organisaation sisällä uuden organisaatiomallin ja yhden yhtenäisen Erillisverkkojen kehittäminen on tärkeää.

Olli-Pekka Rantala.

Olli-Pekka Rantala

Ylijohtaja, liikenne- ja viestintäministeriön palveluosasto (uusi jäsen)

Erillisverkot varmistaa, että viranomaisten viestintä on turvallista niin arjessa kuin kriisitilanteissakin. Erillisverkoilla on siis tärkeä tehtävä yhteiskunnassamme. Olen omassa päivätyössäni päässyt katsomaan teleyritysten toimintaa sääntelyn näkökulmasta. Erillisverkot on yhdenlainen ja hyvin erityinen teleyritys. Tässä hallitustyössä on todella mielenkiintoista päästä katsomaan teleyrityksen toimintaa sisältäpäin. Esimerkiksi merkittävä investointi uuden sukupolven Virve-palveluun on erittäin tärkeä hanke niin yhtiön kuin yhteiskunnankin kannalta.

Jarmo Vähätiitto.

Jarmo Vähätiitto

Prikaatikenraali, Pääesikunnan johtamisjärjestelmäpäällikkö (uusi jäsen)

Erillisverkot on vakiinnuttanut asemansa kansallisena toimijana. Se on mahdollistanut yhteiskunnan kriittisen viestinnän osaamisellaan, korkealla varautumisella ja operatiivisella valmiudella. Toiminnalla kyetään turvaamaan turvallisuuskriittisten viranomaisten viestintää vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Infrastruktuurin ylläpito ja kehittäminen sekä korkealaatuisen palvelutuotannon toimivuus edellyttävät Erillisverkoilta jatkuvaa yhteistoiminta- ja kehitysorientoitunutta toimintakulttuuria. Näin täyttyvät vaativien asiakkaiden tarpeet.

Puolustusvoimien johtamisen tuen näkökulmasta tämän vuoden yksi merkittävimmistä asioista on Suomen Turvallisuusverkko Oy:n toiminnan jatkuvuuden varmistaminen nyt fuusion jälkeen. On tärkeää varmistaa sotilaallisen maanpuolustuksen johtamisen edellyttämä tiedonvaihto. Yhtä tärkeää on, että uusien suorituskykyjen edellyttämät tietoturvalliset palvelut ja tietoliikennekapasiteetti ovat joustavasti käytettävissä. Toimintaympäristön muuttuessa harjoittelun merkitys yhteistoimintakumppaneiden kanssa korostuu. Tämä kehittää kaikkien osapuolten valmiutta vaativissa ja aikakriittisissä tehtävissä. Erillisverkoissa tehty laadukas valmistelu luo mahdollisuudet toiminnan jatkuvuudelle ja hyvät edellytykset kehittyä entistä laadukkaammaksi kansalliseksi kriittisen viestinnän osaajaksi.

Lue lisää:

Mikä muuttuu ict-toimintaympäristössä? Erillisverkkojen palvelut kehittyvät asiakkaiden tarpeiden mukaan

Kehittyvä Erillisverkot palvelee, uudistaa ja yhdistää

Virve siirtyy uuteen teknologiaan 2020-luvulla