Rakennusten Virve-sisäkuuluvuus kuntoon – uudet ohjeet valmistavat laajakaistaisuuteen siirtymistä
Laajakaistainen Virve eli Virve 2 mahdollistaa viranomaisille useiden uusien teknologioiden hyödyntämisen. Jotta uudet ominaisuudet toimivat luotettavasti, pitää Virven sisäkuuluvuus varmistaa.
”Päätavoite on, että pelastusviranomaiset pystyvät sisätiloissa ja maan alla tapahtuvissa pelastustehtävissä hoitamaan työnsä Virve 2:n käyttäjinä yhtä hyvin kuin nykyisen Virven aikanakin – ja paremminkin”, Erillisverkkojen järjestelmäsuunnittelija Tapani Olkinuora sanoo.
Suomen 22 pelastusviranomaista alkavat selvittää sisäkuuluvuutta oman alueensa rakennuksissa, joissa on tavallista suurempi henkilöturvallisuusriski. Tällaisia rakennuksia ovat esimerkiksi matkustajaterminaalit, kauppakeskukset, suuriin yleisötapahtumiin tarkoitetut tilat ja hoitolaitokset. Rakennusten omistajat vastaavat sisäkuuluvuusmittauksista ja mahdollisesti tarvittavista korjauksista.
Laajakaistateknologiaan siirryttäessä verkon kuuluvuus rakennusten sisällä on varmistettava siis uudelleen.
Pelastuslain 109 §:n muutos astui voimaan elokuussa 2021. Sen mukaan pelastusviranomainen voi määrätä rakennuksen omistajan hankkimaan rakennuksiinsa laajakaistaisen Virven käytettävyyttä varmistavia laitteita ja pitämään ne toimintakunnossa. Pelastuslain kannalta muutos ei ole suuri, sillä nykyisenkin Virven sisäkuuluvuudesta on määräykset laissa.
”Laajakaistateknologiaan siirryttäessä verkon kuuluvuus rakennusten sisällä on varmistettava siis uudelleen. Muutokset etenevät viranomaisten antamien määräysten ja Virve 2:n tahdissa”, Olkinuora sanoo.
Sisäkuuluvuuden tarkistukset ja tarvittavat korjaukset etenevät seuraavassa järjestyksessä:
1. Pelastusviranomainen määrää sisäkuuluvuustarkistuksen
Kaikilla Suomen pelastusviranomaisilla on listat oman alueensa rakennuksista, joihin on määrätty Virve, ja joissa Virve 2 -kuuluvuuden tulee täyttää lain vaatimukset. Pelastusviranomaiset selvittävät sisäkuuluvuuden ja antavat tarvittavat määräykset yleensä määräaikaisen palotarkastuksen yhteydessä. Nykyisiä Virve-kohteita, joihin on tarve päivittää uusi kuuluvuus on yli tuhat eri puolella Suomea, lähinnä pääkaupunkiseudulla ja suurissa asutuskeskuksissa.
Uudisrakennuksen sisäkuuluvuuden vaatimuksista pelastusviranomainen kertoo jo suunnittelu- tai rakennuslupavaiheessa. Niissä tarvitaan siirtymäkauden ajan sekä nykyisen Virve-verkon että tulevan laajakaistaisen Virve-palvelun kuuluvuutta. Uusia sisäkuuluvuutta tarvitsevia kohteita rakennetaan noin sata vuodessa.
”Suuri osa nykyisistä sisäkuuluvuuskohteista selviää pelkällä pelastusviranomaisen määräämällä tarkastuksella, koska mobiiliverkot toimivat nykyään niin hyvin. Osaan rakennuksista tarvitaan kuitenkin korjauksia sisäkuuluvuuteen, jotta Virve 2 toimii luotettavasti”, Tapani Olkinuora kertoo.
2. Kuuluvuusalueet rakennuksen pohjapiirrokseen
Pelastusviranomainen käy suunnittelijan tai urakoitsijan kanssa yhdessä läpi vaatimiensa kuuluvuusalueiden merkinnät rakennuksen pohjapiirroksessa. Virven sisäkuuluvuuden tarkastuksia suunnitellut työryhmä suosittaakin uudistusta aiempaan käytäntöön: määräystä ei enää annettaisi yleisellä tasolla koko rakennukseen, vaan tarvekartoituslomakkeen liitteenä olevassa pohjapiirroksessa lomakkeen jättäjät, esimerkiksi suunnittelijat, esittävät tarvittavat Virve-kuuluvuusaluemerkinnät pelastusviranomaiselle.
3. Rakennuksen omistaja tilaa mittauksen
Rakennuksen omistaja tilaa pohjapiirroksen mukaisen kuuluvuusmittauksen yritykseltä, jolla on tarvittava osaaminen ja välineistö.
”Rakennuksen omistaja voi tilata mittauksen kattamaan koko rakennuksen tai vain pelastusviranomaisen määrittelemille alueille. Tämä nopeuttaa mittaamista ja mahdollisia tarvittavia korjauksia – ja on näin myös kustannustehokasta. Mittauksia ei vaadita kaikkialle, koska kuuluvuuden ei ole välttämättä oltava yhtä kattava koko rakennuksessa”, Olkinuora sanoo.
4. Omistaja teettää korjaukset
Jos kuuluvuutta pitää parantaa, rakennuksen omistaja teettää kuuluvuuden laajentamisen mittaustulosten, Erillisverkkojen ja Elisan antamien ohjeiden mukaan.
”Ohjeet ja suunnittelijoille sekä urakoitsijoille suunnatut tekniset tiedot on koottu Erillisverkkojen sivustolla oleviin ohjeisiin, joista ne on helppo tarkistaa. Järjestämme myös infoja aiheesta”, Tapani Olkinuora kertoo.
Rakennuksen omistaja tilaa lopuksi myös tarkistusmittauksen, jotta laajakaistainen Virve 2 toimii varmasti vaadituissa kohdissa rakennusta.
Lue lisää:
VIRVE-SISÄKUULUVUUDEN VARMISTAMINEN – TUTUSTU PÄIVITETTYYN OHJEISTUKSEEN
VIRVE TURVAA TRIPLA-KAUPPAKESKUKSEN TOIMINTAA 24/7
PALOPÄÄLLIKKÖ JARI NIEMINEN: RYHMÄVIDEOPALVELU TEHOSTAA TOIMINTAAMME PIRKANMAALLA HUOMATTAVASTI