Kokonaisratkaisuilla vaikuttavuutta turvallisuustoimijoiden työhön
Erillisverkot on käynnistänyt Muutosohjelman 2020–2023, jonka tavoitteena on keskittää konsernin asiakkuuksien hoito sekä hallinto- ja tukitoiminnot aiempaa yhtenäisemmiksi kokonaisuuksiksi. Muutoksen tavoitteena on tuottaa palveluja turvallisuustoimijoille aiempaakin vaikuttavampina kokonaisratkaisuina.
”Turvallisuustoimijat ansaitsevat käyttöönsä parhaat mahdolliset työvälineet. Palvelumme pitää toimia 24/7, eikä se saa olla altis yhteiskunnan häiriöille”, Erillisverkkojen muutosjohtajana toimiva hallintojohtaja Ara Haikarainen painottaa.
Muutoksessa Leijonaverkot-tytäryhtiön ICT-tuotanto siirretään Erillisverkot-emoyhtiöön. Syksyllä 2020 selvitetään ja erikseen päätetään myös Suomen Turvallisuusverkko oy:n fuusioimisesta Erillisverkkoihin. Fuusio tapahtuisi vuoden 2022 alussa.
Ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin
Valtion omistama Erillisverkot aloitti toimintansa vuonna 1999 viranomaisverkko Virven operoijana. Sen jälkeen tehtäviä ja niiden myötä erilaisia yksiköitä ja tytäryhtiöitä on tullut lisää vuosi vuodelta. Nyt – yli 20 vuotta myöhemmin – noin 400 henkilöä työllistävän Suomen Erillisverkot -konsernin tehtävänä on turvata yhteiskunnan kriittistä toimintaa ja viestintää sekä digiyhteiskunnan palveluja kaikissa oloissa.
”On hienoa, että Erillisverkkoihin on toimijana luotettu niin, että tehtäviä on annettu koko ajan lisää. Se on kuitenkin johtanut vuosien saatossa hieman tilkkutäkkimäiseen rakenteeseen. On aika tarkastella kaikkia tehtäviämme uudestaan ja koota niistä toimivia kokonaisuuksia. Haluamme olla yksi yhtenäinen Erillisverkot ja palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin ja kattavasti”, Erillisverkkojen toimitusjohtaja Timo Lehtimäki sanoo.
Erillisverkkojen asiakkaita ovat monet yhteiskunnan turvallisuudesta ja toimivuudesta perinteisesti vastaavat tahot kuten pelastustoimi, poliisi, Puolustusvoimat, Hätäkeskuslaitos, sosiaali- ja terveystoimi sekä Rajavartiolaitos. Merkittävän asiakasryhmän muodostavat myös huoltovarmuuskriittiset yritykset esimerkiksi televiestintä- ja energiatoimialoilta.
Muutostarpeet ovat nousseet erityisesti esiin asiakkaiden kanssa käydyissä keskusteluissa sekä heille tehdyissä kyselyissä.
”Asiakkaiden kuuntelu on jokaisen menestyvän yrityksen elinehto. Asiakas ei osaa välttämättä vaatia tiettyä palvelua tai tuotetta, mutta hän osaa kuvailla ongelman, johon tarvitsee ratkaisun. Siksi meidänkin on tärkeää olla mukana aktiivisesti asiakkaan arjessa. Suunnittelemme turvallisuusratkaisut workshop-hengessä yhdessä asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa”, Lehtimäki ja Haikarainen kertovat.
Vaikuttavuus kehitystyön ytimessä
Yksi valtion merkittävimmistä ICT-hankkeista on laajakaistainen viranomaisradioverkko Virve 2.0, josta tulee tulevaisuuden kivijalka mobiilissa turvallisuusviestinnässä. Virve 2.0 on oiva esimerkki Erillisverkkojen vaativasta kehitystyöstä, jossa ratkaisevaa on tiivis yhteistyö asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
”Virve 2.0:n kehitysyhteistyössä asiakkaiden kanssa on jo selvinnyt, että Virve-verkon päälle tarvitaan monta erilaista palvelua esimerkiksi sähkölinjojen tarkistukseen, apuvälineitä maastoon kadonneen etsimiseen tai valtiovierailun turvaamiseen. Ilman näitä lisäpalveluja turvallisuustoimijat eivät pysty tekemään työtään tehokkaasti. Tavoitteellisen Muutosohjelmamme avulla kehitämme toimivampia palveluita asiakkaidemme tarpeisiin”, Lehtimäki sanoo.
Uuden sukupolven viranomaisverkko Virve 2.0:aan voi tulevaisuudessa liittää eri toimijoiden palveluja samalla tavalla kuin älypuhelimiin lisätään sovelluksia, erillisiä applikaatioita. Erillisverkot ei tee itse kaikkia sovelluksia, vaan hankkii ne luotettavilta yhteistyökumppaneilta.
5G ja pilvipalvelut ovat selkeitä trendejä
Erillisverkkojen hallituksen puheenjohtaja, valtioneuvoston kanslian hallitusneuvos Ilpo Nuutinen korostaa, että tarve yhteiskunnan turvallisuutta ja toimivuutta kehittäville palveluille ja kokonaisratkaisuille kasvaa tulevaisuudessa entisestään.
”Erillisverkkojen sidosryhmien toiminta keskittyy yhä enemmän omaan ydintekemiseen, ja tässä tilanteessa Erillisverkoilta odotetaan kokonaispalveluja, joita on mahdollista tuottaa myös kumppanuuksien avulla. Kumppanit tuovat lisäarvoa koko palveluketjuun, ja digitalisaatiosta on saatava kaikki hyöty irti. Erityisesti 5G:n mahdollistamat mobiiliratkaisut ja pilvipalvelut ovat selkeitä trendejä, ja näillä alueilla kehitetään palveluita. Esimerkkejä ovat Virve 2.0:n lisäksi muun muassa erilaiset pilvi- ja analytiikkapalvelut, IoT-ratkaisut ja tekoälyn käyttö.”
Nuutinen kertoo, että Muutosohjelman toteuttaminen nojaa erityisesti Erillisverkkojen vahvuuksiin.
”Erillisverkoilla on monia vahvuuksia, joissa osaava henkilöstö on keskiössä. Konsernin selkeä kivijalka ja luotettavuuden perusta on vankka osaaminen ydintehtävissä, esimerkiksi tietoliikenteen ja konesalien hallinnassa. Erillisverkoilla on myös hyvä asiakastuntemus ja kyky kehittää palveluita asiakkaiden tarpeiden perusteella, mistä Virven menestystarina on hyvä esimerkki.”
Suunnitelmat laaditaan yhdessä henkilöstön kanssa
Erillisverkkojen iso muutosprosessi tarkoittaa myös yhteistoimintaneuvotteluja henkilöstön kanssa.
”Olemme aloittaneet yt-neuvottelut yhteistoimintalain mukaisessa hengessä. Työryhmät suunnittelevat, miten muutos kullakin alueella kannattaa toteuttaa. Meillä ei ole valmista mallia, vaan pyrimme ottamaan kaikki osapuolet mukaan keskusteluun. Olemme myös avanneet henkilöstölle palautekanavan, jossa voi kysyä nimettömänä prosessista ja kysymykset vastauksineen julkaistaan koko henkilökunnan nähtäville. Lisäksi meillä on viikoittain kyselytunteja muutoksesta. Haluamme jakaa tietoa aktiivisesti, jotta muutos onnistuu mahdollisimman hyvin”, Erillisverkkojen muutosjohtaja Ara Haikarainen kertoo.
Nykyisiä tehtäviä unohtamatta, meidän on oltava valmiita nopeisiinkin muutoksiin.
Suomen Erillisverkot on valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö, jonka omistajaohjauksesta vastaa valtioneuvoston kanslia. Ara Haikarainen painottaa, että Erillisverkoilla on vastuu toimia tuloksellisesti valtion määräämissä tehtävissä.
”Nykyisiä tehtäviä unohtamatta, meidän on oltava valmiita nopeisiinkin muutoksiin, jos valtio-omistajalta tulee lisätarpeita esimerkiksi kriisitilanteen vuoksi. Uusi erityistehtävä on otettava nopeasti haltuun. Siksi organisaatiomme pitää olla mahdollisimman tehokas ja joustava myös muutosten kannalta.”
Erillisverkkojen
Muutosohjelma 2020–2023
Tavoitteet
- Asiakaslähtöisyys: Vastaamme tehokkaasti asiakkaidemme erilaisiin turvallisuuden kehittämistarpeisiin.
- Edelläkävijyys: Teemme töitä turvallisen yhteiskunnan ja digitaalisen itsenäisyyden eteen, yhdessä viranomaisten ja muiden turvallisuuskriittisten toimijoiden kanssa. Varmistamme tärkeiden kehityshankkeidemme, kuten Virve 2.0 -hankkeen, tehokkaan etenemisen.
Mikä muuttuu?
- Keskitämme liiketoimintaa emoyhtiöömme ja tuotamme palveluja turvallisuustoimijoille aiempaa yhtenäisempinä kokonaisuuksina.
Toimenpiteet syksyllä 2020
- Keskitämme asiakkuuksien hoidon sekä hallinto- ja tukitoiminnot aiempaa yhtenäisemmiksi kokonaisuuksiksi.
- Leijonaverkot-tytäryhtiön ICT-tuotanto siirretään Erillisverkot-emoyhtiöön.
- Valmistellaan ja tehdään päätös Suomen Turvallisuus-verkko oy:n fuusioimisesta Erillisverkot-emoyhtiöön. Fuusio tapahtuisi vuoden 2022 alussa.