alkuun

”Virve-valmiudessa kellon ympäri”

Lapin pelastuslaitoksen palopäällikkö Jukka Harmanen kertoo työviikostaan. Virve on keskeisessä asemassa päivystysvuorossa pohjoisessa.
kansalaisturvallisuus viranomaisviestintä virve

Kun harmaa viranomaispuhelin alkaa kilkattaa, päivystysvuorossa oleva Inarin palopäällikkö Jukka Harmanen ottaa ohjat käsiinsä.

”Virve-puhelin on vieressäni hälytysvalmiudessa yötä päivää. Käytännössä nämä työt ovat etäjohtamista, jolloin Virven merkitys korostuu”, Harmanen sanoo.

Harmasen työpiste sijaitsee Ivalon paloasemalla, jossa työskentelee hänen lisäkseen kolme vakituista palomiestä. Tehtävissä auttavat sopimuspalokunnat löytyvät Ivalosta, Saariselältä ja Inarista. Harmasen päivystysvuoroissa on tärkeässä osassa siis viranomaisverkko Virve, jonka kautta hoituu kommunikaatio eri viranomaisten ja paloasemien työntekijöiden välillä.

Kelkka ja reki ovat asemalla aina lähtövalmiina. Pelastusviranomaiset voivat kuljettaa niiden avulla esimerkiksi maastossa loukkaantuneen jatkohoitoon.

Harmanen kertoo, että hänen työnkuvaansa kuuluvat päivystysvuoroina pelastustoiminnan johtajan töiden lisäksi toimistotyöt.

”Hieman hallintoa, kuten työvuorolistojen tekoa ja laskutusta, valvontatehtäviä eli palotarkastuksia ja työntekijöiden kouluttamista”, vuodesta 2001 alalla ollut Harmanen kertoo.

Palopäällikkö Jukka Harmasen työviikko

Harmanen piti Erve Uutisten toiveesta kirjaa päivystysviikostaan. Torstaista keskiviikkoon hän päivysti Inarin alueella, ja keskiviikosta perjantaihin alueeseen kuuluivat lisäksi Utsjoki, Sodankylä, Kittilä, Kolari, Muonio ja Enontekiö. Viikkoon mahtui pienten pelastustehtävien lisäksi suurempi tulipalo, joka päätyi paikallisuutisiin saakka.

”Päivystysviikkojen sisältö vaihtelee. Toisilla viikoilla hälytystehtäviä tulee enemmän, ja täytyy varautua isoihinkin tilanteisiin. Kun on rauhallisempaa, hoidan enemmän paloaseman hallinnollisia tehtäviä.”

Torstai:

”Aloitin päivystyksen aamulla kahdeksalta. Tulin töihin paloasemalle, ja päivä kului pääosin toimistohommissa.

Ivalon yläasteen 8.-luokkalaiset olivat paloasemalla osallistumassa NouHätä!-kilpailuun. Se on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEKin pelastustaitokampanja yläkouluille. Kilpailussa on käynnissä alkukarsinnat. Yksi palomiehistämme veti kisan, ja minä jaoin oppilaille kunniakirjat.

Virka-ajan jälkeen puuhastelin kotona omia asioitani, mutta olin samalla hälytysvalmiudessa. Virve-puhelin on päivystysten ajan vieressäni myös öisin. Kun tulee hälytys, se herää henkiin ja kilkatus herättää minutkin.”

Inarin palopäällikkö Jukka Harmasen päivystysalueeseen kuuluu välillä useita kuntia, ja välimatkat ovat pitkiä.

Perjantai:

”Aloitin työt asemalla aamukahdeksalta. Kävimme kunnan kiinteistöpäällikön kanssa katsomassa Saariselän paloaseman tilannetta ja remonttisuunnitelmia. Paloasema kaipaa pientä remppaa: ulkopinnan maalausta ja kalustohallin lattiakaivojen tyhjennystä. Loppupäivän tein toimistohommia. Päivä oli rauhallinen.

Saariselälle on Ivalosta matkaa noin 40 kilometriä. Täällä pohjoisessa saatamme käydä kahvilla 150 kilometrin päässä. Etäisyydet ovat erilaiset kuin etelässä. Olen kotoisin Tuusulasta ja ennen palomieshommia olin Puolustusvoimilla töissä. Pohjoiseen vetivät luontoharrastukset kuten kalastus ja eräretkeily.”

Viranomaisverkko Virvellä on iso rooli Harmasen päivystysvuoroissa, sillä viestiliikenne eri viranomaisten välillä toimii sen kautta.

Lauantai ja sunnuntai:

”Päivystin kotona. Virveen kilahti kaksi automaattisen paloilmoittimen hälytystä hotelleista: ensivastetehtävä ja automaattisen palohälyttimen laitevika.

Kun kyseessä on automaattisen palohälyttimen laitevika, hätäkeskus pyrkii aina ensisijaisesti tavoittamaan kyseisen laitteen hoitajan. Hänet tavoitettiin, joten paikalle ei ollut tarvetta lähettää palokuntaa.

Hotellihälytyksissä kävi paikalla Saariselän sopimuspalokunta. Vuosittain hotellihälytyksiä tulee noin 70. Suurimmat aiheuttajat ovat hiuslakka, suihkun vesihöyry ja savuttava takka.

Viestiliikenne eri viranomaisten välillä toimii Virven kautta. Sopimuspalokuntalaiset saavat tiedot matkapuhelimiinsa.

Pohjoisessa on pitkät etäisyydet, ja katvealueet hankaloittavat välillä Virven käyttöä. Yksi ratkaisu ongelmaan on ketjuttaa suorakanavalla viestiä eteenpäin. Esimerkiksi Saariselällä Urho Kekkosen kansallispuiston kairassa voi tulla aikoja, ettei seuranta toimi emmekä näe, missä pelastajat liikkuvat. Yhteys löytyy jälleen tunturin päällä.

Kyllä meiltä löytyy Ivalon paloasemalta satelliittipuhelinkin, mutta se otetaan käyttöön vain, jos kyseessä on totaalinen viestikatkos ja kansalaiset eivät saa yhteyttä pelastusviranomaisiin. Toistaiseksi sen käytölle ei ole ollut tarvetta.”

Utin Jääkärirykmentti harjoitteli maaliskuussa Saariselällä. Tarvittaessa rykmentti voi tarjota paikallisille viranomaisille apua esimerkiksi pelastustehtävissä.

Maanantai:

”Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä paloi Rautulammen päivätupa Urho Kekkosen kansallispuistossa Sodankylässä. Tupa oli tunturialueella suosittu pysähdyspaikka. Vieressä kulkee latuja.

Tuvassa yöpyneet kolme ulkomaalaista retkeilijää olivat ehtineet napata yhden makuupussin mukaan ja pakenivat tulta pihassa olevaan ulkovessaan. Paikalle oli ilmaantunut kolme muuta ulkomaalaista turistia, jotka olivat tehneet hätäilmoituksen. Sen jälkeen paikalle oli tullut vielä ulkomaalaisten turistien ryhmä.

Kun palokunta pääsi paikalle, tupa oli jo palanut maan tasalle. Toimme kaikki retkeilijät paikalta pois turvallisesti. Palon syy ei ole selvinnyt.”

Tuusulasta kotoisin oleva palopäällikkö Jukka Harmanen on ollut alalla vuodesta 2001. Hän työskentelee Ivalon paloasemalla.

Tiistai:

”Olin mukana metsähallituksen palaverissa, jossa pohdittiin jatkotoimenpiteitä palaneelle päivätuvalle. Suosittelimme, että yksi latureitti suljetaan kokonaan. Myöhemmin uutisoitiin, että Urho Kekkosen kansallispuiston neuvottelukunta on päättänyt korvata palaneen päivätuvan kahdella uudella tuvalla. Yöpymisestä tulee luvanvaraista.”

Keskiviikko:

”Keskiviikkoaamuna aloitin päivystävän palomestarin vuoron. Päivän aikana tuli hälytyksiä parista pienestä liikenneonnettomuudesta. Tein myös toimistotöitä.”

Jukka Harmasen työhön kuuluvat myös hallinnolliset tehtävät. Hän tekee paloaseman vuorolistoja ja hoitaa laskutusta.

Torstai:

”Viimeisenä päivystyspäivänäni tuli muutamia tehtäviä, esimerkiksi sairauskohtauksen saaneet hiihtäjän pelastaminen ladulta. Rajavartiolaitos vietti satavuotispäivää, ja kävin paikalla juhlallisuuksissa pokkaamassa raja-ansiomitalin ja kahvittelemassa.

Viikko piti sisällään rauhallisempia ja kiireellisempiä päiviä.

Nyt edessä on viikon vapaat, jolloin lähden tuttavapariskunnan ja kahden koirani kanssa Utsjoelle Kaldoaivin erämaahan. Päivät kuluvat hiihdellen, riekkoja metsästäen ja rautuja pilkkien. Palaan töihin seuraavan viikon maanantaina.”