Pyhäranta haastoi kokeneetkin palomiehet
Pelastuspäällikkö Juha Virto Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kertaa heinäkuun 2018 tapahtumia Pyhärannassa. Ensimmäinen tieto palon syttymisestä tuli hätäkeskukseen 18.7. kello 14.17 ja palokunta hälytettiin saman tien paikalle pelastusjoukkueen kokoisena vasteena, johon kuuluu 3–6 pelastusyksikköä johtajineen sekä poliisin partio.
Keskilämpötila oli yli kolmenkymmenen asteen ja tuulen keskinopeus jossain 10 m/s tietämillä. Metsäpalovaaran indeksiluku oli ollut jo viikkokausia yli 5,5:n, mikä tarkoitti, että maasto oli ritikuiva ja tilanne kriittinen.
Palon syyksi epäillään alueella toimineiden metsätyökoneiden ketjuista lähteneitä kipinöitä. Tutkinta aikanaan selventää syttymissyytä.
”Metsästä tulleesta savusta ilmoitti sen havainnut kansalainen. Hälytyksestä meni tieto myös lentosammutuspäällikölle, joka oli parhaillaan ilmasta seuraamassa Raumalla ollutta maastopaloa. Hän näki koneestaan – ja toki myös johtamisjärjestelmän näytöltä – että Pyhärannassa on nyt isompi tehtävä tulossa. Ja kun Rauman tehtävä alkoi olla kunnossa, he vaihtoivat lennosta tehtävän suuntaa Pyhärannan puolelle ja vahvistivat epäilykset voimakkaasta palonalusta.”
Luontoäiti teki tepposet
Maastopalo oli siten hyvin seurannassa alusta alkaen. Tuulen puuskaisuus haittasi kuitenkin pelastustoimia.
”Ensimmäisten yksiköiden saapuessa paikalle oli seesteinen hetki ja lähes tyyntä. Mutta sitten voimakas tuulenpuuska nosti tulen kuivassa oksistossa eteneväksi latvapaloksi, jolle juokseva mies jää kakkoseksi. Luontoäiti teki siis meille tepposet.”
Pelastusjoukkueella eli keskisuurella vasteella käynnistynyt operaatio skaalattiin suurimmaksi mahdolliseksi eli pelastusyhtymän kokoiseksi. Käytännössä silloin puhutaan kymmenistä paloautoista miehineen ja johtajineen. Tällä miehityksellä toimittiin käytännössä koko viikko.
Palo saatiin rajattua eli pysäytettyä noin vuorokaudessa, mutta sen voitiin katsoa olleen kunnolla hallinnassa vasta noin kolmen vuorokauden päästä sammutustöiden alkamisesta.
Pyhärannan maastopalo oli kunnolla hallinnassa vasta kolmen vuorokauden päästä sammutustöiden alkamisesta.
”Paloalue oli päiväkausia niin hehkuvan kuuma, että sen sisälle ei voinut mennä sammuttamaan, ja aina tuulen yltyessä sieltä lennähti palorintaman eteen niin sanottuja heitteitä, joita oli sammutettava saman tien. Niitä lensi jopa satojen metrien päähän varsinaisesta paloalueesta ja tuulen suunnan vaihdellessa mihin suuntaan hyvänsä.”
Maapohja kytee pitkään
Aktiivista jälkisammutus- ja vartiointivaihetta kesti viikon päivät, sillä enimmillään metrin syvyydeltä palaneen metsänpohjan sammuminen vie aikaa. Jälkisammutusvaiheen vaarallisuutta lisäsivät vielä lukuisat puut, joiden juuristo oli tuhoutunut maapohjan palaessa ja jotka saattoivat sen vuoksi kaatua kevyesti työntämällä.
Pyhärannan VPK:ta tarvittiin vielä myöhemminkin sammuttamaan yksittäisiä kytöjä.
Alun perin palon välittömän vaara-alueen kooksi arvioitiin noin sata hehtaaria. Tuhon laajuus saatiin kuitenkin rajattua alle puoleen siitä.
Pelastuspäällikkö Juha Virto: Palon pinta-ala ei kerro palon sammuttamisen työläydestä mitään, sillä siihen vaikuttavat enemmän paikka ja olosuhteet.
”Palon pinta-ala ei kerro palon sammuttamisen työläydestä mitään, sillä siihen vaikuttavat enemmän paikka ja olosuhteet. Kaikki tehtävät ovat omanlaisiaan. Tämän palon poikkeuksellisuutta kuvaa myös se, että raivasimme tulen arvioituun leviämissuuntaan kilometrin pituisen ja noin 40 metrin levyisen palokujan. Onneksi tätä viimeistä varmistusta ei kuitenkaan tarvittu.”
Viestinnän isot haasteet
Viestiliikenne on laajan palon alkuvaiheessa määrällisesti suurta. Paikalle saapuvat yksiköt ilmoittautuvat johtopaikalle ja tarvitsevat sijoituksensa ja käskynsä, ja samaan aikaan pitää käskyttää alueella jo olevia yksiköitä. Oman osuutensa kapasiteetista vie vielä yhteistyötä tekevien viranomaisten keskinäinen ja sisäinen viestintä.
Pyhärannan tehtävään osallistui myös runsaasti ilma-aluksia. Niitä saapui Vartiolentolaivueesta, Puolustusvoimista ja Kauttuan Ilmailukerhosta – ja kaikilla oli Virve-verkko käytössä.
”Radioverkon kuormitus oli voimakasta ja viestintä saattoi hetkittäin tuntua kaoottiseltakin, mutta itse olen erittäin tyytyväinen pelastuslaitoksen ja viranomaisten hyvään viestiliikennekuriin. Vaikka viestinnän määrä oli todella suuri, se sujui kuitenkin kurinalaisesti”, Virto arvioi.
”Saimme Erillisverkoilta paikalle siirrettävän satelliittitukiaseman, koska yhteyksien odotusajat venyivät viestinnän kannalta kuumimpina ensimmäisinä tunteina liian pitkiksi ja radioverkon vapautumista jouduttiin odottamaan pitkään sekä johtopaikalla että paloalueella.”
Virron mielestä oli erittäin hyvä, että lisäkapasiteettia saatiin.
”Satellittitukiasema helpotti huomattavasti liikennöintiä, varsinkin kun alkuvaiheen viestintähuippu alkoi sekin rauhoittua. Sen verran antaisin kuitenkin kritiikkiä, että oletimme saavamme tukiaseman palveluna, mutta käytännössä jouduimme irrottamaan omaa väkeä järjestämään sille sähkönsyöttöä ja muuta ylläpitoa. Erillisverkkojen asiantuntija ei voinut jäädä laitetta valvomaan”, Virto kuvaa.
”Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Viestintä saatiin sujumaan. Ilmenneiden ongelmien ratkominen vaatii vain pientä teknistä hiomista sen suhteen, miten tukiasema voitaisiin ottaa jatkossa käyttöön sitomatta siihen pelastustoimintaan osallistuvia.”
